Miesten Futsal-Liigaa, runkosarjan 2. ottelukierros
(Jyväskylän 25. derby. Ensimmäisestä derbystä tulee marraskuussa 10 vuotta, voitot ovat Dynamolle nyt 20–5.)
Tiistai-iltana oli miesten Futsal-Liigassa jälleen maineikkaan Jyväskylän derbyn vuoro. Kotijoukkueena tämänkin syksyn derbyssä oli avausottelunsa Tampereella voittanut Liikunnan Riemu. Kampuksen Dynamo oli aloittanut kauden lauantaina Ylivieskassa nihkeällä 1-0-vierastappiolla.
KaDy aloitti viisikolla Juha-Matti Savolainen (mv) – Jukka Kytölä – Newton Jr. – Bene Filppu – Eric Sylla. Vastuuvalmentajan tehtävää hoiti toinen maalivahti ja kapteenistoon kuuluva Niila-Ville Laitinen päävalmentaja Mikko Kytölän ollessa yhden ottelun mittaisessa pelikiellossa, joka on samalla myös toimitsijakielto.
Vaihtopelaajista KaDy juoksutti kentälle avauspuoliajalla Niko Pulkkisen ja tuoreen farmisopimuksen turvin ex-Dynamo Heikki Korhosen JoSePasta.
KaDy aloitti kapeallakin miehistöllä vahvasti. Muutama hyökkäyskuvio ja erikoistilanne päättyi laukaisupaikkaan, mutta vedoissa ei ollut laatua. Myös Riemun maalivahti Eino Muhosella oli hyvä puoliaika. KaDy peluutti pivot-roolissa vuorotellen nuoria Eric Syllaa ja Niko Pulkkista.
Avausmaali tuli Dynamolle hieman oudolla tavalla. Savolainen avasi korkealla, Sylla puski pallon pienestä kulmasta roikkuna yli Muhosen vasempaan takakulmaan.
KaDy käytti muutamia kertoja maalivahti Savolaista prässinpurussa, mutta kahdesti murtava syöttö, joka vaatii huolellisuutta, katkesi Riemu-pelaajan jalkaan. Näillä katkoila Riemu kampesi itsensä maalin johtoon osumalla kahdesti tyhjiin. Näin kotijoukkue kävi 2—1-johdossa, jota kesti 43 sekuntia ennen kuin johtomaalin viimeistellyt Juuso Eteläpää ajettiin suoralla punaisella ulos kentältä hänen kaadettuaan tyhjää maalia kohti läpiajoon karannutta Eric Syllaa.
KaDy pyöritti Riemun ulosajon jälkeistä ylivoimaa minuutin ja 45 sekuntia tehottomilla ratkaisuilla, kunnes Bene Filpun maannuoliainen ohitti Muhosen ja toi puntit tasoihin. Puoliaikatauolle mentiin 2—2-tasalukemissa KaDyn selvästä hallinnasta ja Riemun yhdestä tolppalaukauksesta huolimatta.
Toinen puoliaika teki joukkueiden tämänhetkisen tasoeron lopulta selväksi tuhatpäisen yleisön edessä. 22. minuutilla oli KaDyn vuoro rokottaa tyhjään Riemu-maaliin; Savolainen nappasi torjunnan ja lähetti pallon nopeasti omasta päästä verkon perukoille.
29. minuutilla Bene Filppu laukoi rajapotkukuvion variaatiosta illan toisensa Newton Jr.:n esityöstä nättien harhautusten jälkeen vieden Dynamon kahden maalin karkumatkalle. Tätä ennen Riemun ykkösveskari Muhonen joutui jättämään kentän päätorjunnan jälkeen; JP Lana tuurasi uunilla aivan pätevästi.
2—4-tilanteessa mentiin loppuminuuteilla Riemun ylivoimapeliin lentävällä maalivahdilla. Newton Jr. teki sähäkän riiston puolikentässä ja karkasi oikealta laidalta viimeistelemään tyhjiin 2—5. Viimeisen, jo kosmeettisen 2—6-maalin teki viimeisellä minuutilla sama mies, joka karkelot aloittikin: Eric Sylla.
Vaikka KaDy loikin hyökkäyksiä ja maalipaikkoja vähintään tuplasti mustaturkooseihin nähden, oli yksi illan näkyvimpiä ja tärkeimpiä hahmoja Juha-Matti Savolainen, joka otti muutaman tärkeän torjunnan Riemun takaa-ajon aikana ja viimeisteli omasta päädystä tärkeän 2—3-voittomaalin.
- Avauspuoliajalla tuli tosiaan pari kohtalokasta hassia prässinpurun syötöissä ja naapuri rankaisi heti kahdella maalilla. Syöttöjen pitää olla laadukkaampia kun maali on tyhjänä, Savolainen tuumasi ottelun jälkeen.
- Peli eteni muuten kyllä meidän käsikirjoituksemme mukaan. Pidettiin Riemun aseet aika tylsänä noiden kahden prässitakaiskun jälkeen ja tehtiin monipuolisella työkalupakilla lopulta selkeästi riittävä määrä maaleja. Usko ei kadonnut maalin tappioasemassa, luotimme omaan tekemiseemme, kokenut maajoukkuemaalivahti kertoo.
- Seuraavaksi levätään ja aletaan treenata kohti Champions Leaguea. Sitä ennen toki tärkeä kotiavaus SoVoa vastaan. Toivottavasti saadaan sairastupaa pikku hiljaa tyhjäksi ja päästään jauhamaan useammalla peluutusvariaatiolla, Savolainen päättää.
Pivotit Sylla ja Pulkkinen kerryttivät korttitiliään yhdellä varoituksella per kaveri; pelaaja-päävalmentaja Mikko Kytölä vapautuu pelikiellostaan seuraavaan otteluun. Joukkueiden parhaina palkittiin KaDyn Jukka Kytölä ja Riemun Viljami Isotalo.
Seuraava ottelu: kotiavaus la 14.10.2023 klo 16.00
ÄSSÄ-Areena, Monitoimitalo, Jyväskylä
- - -
KaDyn naisten seuraavat liigaottelut:
la 30.9. klo 13.00 Ilves FS – KaDy, Kauppi Sports Center, Tampere
su 8.10. klo 17.30 KaDy – Yilves, ÄSSÄ-Areena, Monitoimitalo, Jkl