Kampuksen Dynamon miesten edustusjoukkueen lihasjumeja sun muita kramppeja peräti yhdentoista vuoden ajan aukonut ja lihaksia hoivannut Esa Kaihlajärvi lopettaa mittavan uransa punamustassa yhteisössä ja pakkaa hierontapöytänsä lopullisesti Monnarin uumenista mukaansa. Haastattelimme Kaihlajärveä asian tiimoilta jättääksemme miehelle haikeat jäähyväiset.
Koko joukkueen kunnioitusta nauttiva "Eesau" hyppäsi Dynamon fysioksi ja hierojaksi hieman sattuman kautta kesken kauden 2013.
- Tulin KaDyn toimintaan mukaan kun olin tullut tutuksi pelaajien ja valmentajien kanssa, koska poikani Jussi Kaihlajärvi pelasi joukkueessa. Vuonna 2013 ennen pudotuspelejä lupasin hankkia joukkueelle fysion ja niin teinkin. Fysio muutti kuitenkin juuri kyseisten pudotuspelien kynnyksellä Helsinkiin ja näin tilanne mutkistui. Se ratkesi sitten siihen, että esitin alkavani itse, jos vaan kelpaan. No kelpasinhan minä ja tuossa sujahtikin sitten yksitoista kautta aikasen äkkiseen, "Eesau" muistelee alkuaikojaan Dynamon mukana.
- Tuona aikana joukkue voitti viisi kultaa, kolme hopeaa ja yhden pronssin sekä sijoittui kerran viidenneksi ja yksi kausihan jäi koronan takia kesken. Aivan huikea menestysputki tuo!
Kaihlajärvi on toiminut fysiona, hierojana ja huoltajana, mutta myös hoitanut paljon joukkueen muitakin tehtäviä siinä ohessa. Yksi muisto on "emeritus-fysiolla" päällimmäisenä KaDyn pelireissuilta.
- Muistoista kyllä kumpuaa ekana tuo Champions Leaguen pelireissu Kroatian Makarskaan ja siellä tehty seitsemän tunnin vuoren valloitus Vaskon (Vujović) kanssa. Vertikaalinousua tuli vaatimattomasti n. 1500 metriä ja hieman puutteellisella varustuksella tehty vaellus ei ollut ihan hupireissu. Tuon nousun ja laskun aikana meistä tuli 'vuoriveljet' ja hyvä niin. Ystävyys voi syntyä tälläkin tavalla, Kaihlajärvi muistelee lämmöllä.
Entä kenen pelaajan lihakset ovat olleet Eesaun mielestä ne "kireimmät"?
- Kyllähän nuo Bobin lihakset ovat olleet sillälailla kireät, mutta samalla hyvin räjähtävät samalla. Lihasolurakenne on hänellä hyvin nopeusvoittoinen ja lyhyehköön varteen on pakattu paljon räjähtävää voimantuottoa samalla. Hirveästi hänen lihaksiaan ei kuitenkaan tarvinnut normaalisti availla. Hän huolehtii hyvin palautumisesta itse ja on hyvin kurinalainen pelaaja.
Dynamosta Kaihlajärvi jää luonnollisesti kaipaamaan keväistä playoff-otteluiden huumaa.
- Totta kait noita hienoja pleijareita jää kaipaamaan, mutta ainahan niitä voi tulla seuraamaan myös katsomon puolelle johon KaDy takuulla edelleen suoriutuu.
Mikä sitten teki Dynamosta niin vahvan, että peräti viisi mestaruutta on saatu kairattua Jyväskylään?
- Yksi asia joka heti tulee mieleen on se, että joukkue kasvoi voittajaksi kun alettiin uskomaan siihen, että treenaamisella on merkitystä. Vaskon tulo osui oikeaan aikaan ja loppuhan onkin sitten historiaa. Voisi sanoa, että KaDyn miehistö kasvoi vaikeuksien kautta voittajaksi ja voittamisen kulttuuriin.
Kiitos Esalle näistä vuosista! AVE!
30.08.2023 23.22 | Vasenjalkainen taiturimme Bene Filppu jatkaa Kampuksen Dynamossa |
22.08.2023 11.00 | Sopimusuutisia: Juha-Matti Savolainen jatkaa Dynamon paidassa |
14.08.2023 12.00 | Lisää sopimuksia: Aaro Paappanen Italian Pesarosta Kampuksen Dynamoon |
12.08.2023 11.22 | Sopimusuutisia: Niko Pulkkinen KaDyn liigajoukkueeseen |
28.07.2023 13.36 | Esa Kaihlajärvi lopettaa fysiona 11 vuoden jälkeen - Ave, Eesau! |
20.07.2023 16.17 | Sopimusuutisia: Eric Sylla Kampuksen Dynamoon |