Upeaa ISÄNPÄIVÄÄ!
SeuraJulkaistu: 13.11.2022 21.39

Upeaa ISÄNPÄIVÄÄ!

Kampuksen Dynamon taustoilta löytyy upeita isiä, jotka tekevät vuodesta toiseen pyyteetöntä työtä nuorten pelaajien pelaamisen mahdollistamiseksi. Tämän päivän isäinpäivätervehdyksen antaa Kampuksen Dynamon Matti Nieminen. Monitoimiosaaja on yksi KaDyn toiminnan tukipilareista ja KaDy haluaa onnitella Mattia ja kaikkia muitakin upeita isiä isänpäivänä!

Matti Nieminen on käynnistänyt, rakentanut tyhjästä ja luotsannut pienessä Säynätsalon Riennon seurassa tyttöfutsalia. Seura täytti tänä vuonna 100 vuotta. Esittelyyn saadaan myös uunituore kirja, jossa hän on ollut kirjoittamassa futsalista – "Sata vuotta lasten ja nuorten liikuntaa Säynätsalossa 1922-2022". Säynätsalo on osa Jyväskylän kaupunkia oleva entinen kunta, useammasta saaresta koostuva kaunis kaupunginosa.

Vasemmalla kirja, mitä Matti on ollut kirjoittamassa ja oikealla Matin "futsalraamattu", Panu Aution futsalista.

Matin kanssa Säynätsalossa palloiluharrastuksen aloittaneet, nyt 18-vuotiaat nuoret naiset aloittivat uuden lajin futsalin parissa kahdeksan vuotta sitten. Toimintaan halusivat tulla mukaan lähes koko asuinalueen tyttöikäluokka. Matin oma tytär, Alina Nieminen on yksi Kampuksen Dynamon naisten joukkueen tulevaisuuden tähtiä. Matti on tehnyt aina kaiken talkootyönä ja laittanut omaa rahaansa likoon, jotta kustannukset pelaajien perheille ovat olleet hyvin maltilliset, murto-osan isompien seurojen kustannuksista.

Tiellä kohti futsalmenestystä Matti hankki huippuvalmennusta houkuttelemalla Jukka Kytölän valmentamaan nuoria ilmaiseksi. Jukka Kytölä on valittu useasti Suomen parhaaksi pelaajaksi, joten oppia saatiin aivan parhaasta päästä. Pelaajat kasvoivat Keski-Suomen piirimestareiksi. Nyt viisi heistä pelaa naisten liigajoukkueessa ja yksi pelaaja on naisten maajoukkueringissä. Viime keväänä nuorten pelaajien unelma täyttyi kun T18 finaalit järjestettiin ensimmäisen kerran koronavuosien jälkeen ja KaDyn nuoret naiset voittivat Suomen Mestaruuden ikäluokassaan.

Matti toiminut yhtä aikaa valmentajana, leirien vetäjänä, huoltajana, kuskina, liigapelie toimitsijana, turnausreissujärjestäjänä Suomessa ja Italiassa, joukkueenjohtajana ja on vahvasti mukana futsalin parissa Kampuksen Dynamossa hallituksen varapuheenjohtajana ja naisten liigajoukkueen jojona sekä peluuttajana.

Matin unelmana on ollut edistää tyttö- ja naisfutsalia ja hän tekee taustatyötä sinnikkäästi sen eteen, että Suomeen saataisiin tyttöjunioreiden maajoukkue. Ensimmäinen sellainen Suomessa.

Kuvassa Matti Nieminen tyttärensä Alina Niemisen kanssa

Kiitos Matti!

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.