Jere Intala Dynamoon – Parente jättää Jyväskylän
SeuraJulkaistu: 13.09.2019 00.00

Jere Intala Dynamoon – Parente jättää Jyväskylän

KaDyn uusin sopimuspelaaja on 25-vuotias PP-70:n kasvatti Jere Intala. Kuten monet futsalia seuraavat tietävät, Jere on KaDyssa kaksi Suomen mestaruutta voittaneen Tero Intalan kaksi vuotta nuorempi pikkuveli. Teron lähdettyä kesällä Akaa Futsaliin (Leijona Futsal) pysyy Intaloiden määrä KaDy-rosterissa näin ollen vakiona.

Jere Intala sai futsaloppinsa Tampereella PP-70:ssa, jossa hän oli mm. veljensä ja Sergei Korsunovin kanssa nostamassa joukkuetta Vitosesta Liigaan viidessä vuodessa. PP-70:ssa Intala pelasi seuran kaksi ensimmäistä liigakautta, minkä jälkeen hän on loukkaantumisten ja ulkomailla asumisen johdosta pelannut futsalia Suomessa vain satunnaisemmin II divisioonassa. Intala muutti opiskelujen perässä Jyväskylään jo vuosi sitten ja siirtyy KaDyyn Lohikosken Pallokerhosta, kuten mm. Markus Rautiainen aikanaan.

“Pitkästä loukkaantumisesta toipuneena paluu liigakentille oli jo viime vuonna tähän aikaan mietinnän alla, kun muutto Jyväskylään tuli eteen. Koin sen kuitenkin vielä silloin olevan liian aikaista. Nyt kroppa on pysynyt hyvässä kunnossa ja koin olevani valmis palaamaan liigatasolle. Huipputason valmennus ja erittäin laadukas pelaajamateriaali saivat kilpailuhenkisenä ihmisenä minut lähtemään KaDyn mukaan, kun mahdollisuus siihen avautui”, Intala ruotii.

“Treeneissä on ollut hyvä meininki ja joukkueeseen olen mielestäni päässyt hyvin sisään. Uuden pelisysteemin oppiminen vie luonnollisesti aikaa, mutta olen sen suhteen kärsivällinen mutta samalla optimistinen. Sege [Korsunov] on tosiaan tuttu joukkuekaveri, ja se on myös auttanut sopeutumisessa joukkueeseen ensimmäisten viikkojen aikana”, Intala kertoo.

“Henkilökohtaisina tavoitteinani tulevalla kaudella on päästä urani parhaimpaan fyysiseen kuntoon kovalla työllä, ja sitä kautta auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Joukkueen tavoitteena ehdottomasti päättää kausi kirkkaimmat mitalit kaulassa”, Intala päättää.

Veljesi Tero poistui KaDysta juuri kun sinä tulit sisään. Millaisia aatoksia sinulla on tästä? Onko Akaata vastaan pelatessa ilmassa erityistä latausta ja veljellistä kilvoittelua?

“Teroa vastaan on tullut aikaisemminkin pelattua, joten uusi tilanne ei ole kyseessä. Akaa Futsal on varmasti yksi päävastustajistamme ensi kaudella oltuaan finaaleissa kahdella edellisellä kaudella, joten se tuo oman latauksensa kyseisiin peleihin. Veljeä vastaan on kiva päästä pelaamaan mutta en koe sen tuovan erityistä lisälatausta”, nuorempi Intala toteaa.

* * *

KaDyssa viime kevään ratkaisupelit sekä UEFA:n futsalin Mestarien Liigan pelit Tallinnassa pelannut portugalilaisvahvistus David Parente ei jatka Dynamossa. Parenten seuraava osoite ei ole vielä julkista tietoa. Parenten haastattelu lyhyen jatkosopimuksen tiimoilta julkaistiin elokuussa täällä. Hänen jäähyväishaastattelunsa Tallinnasta viimeisen Champions League -pelin jälkeen löytyy täältä.

* * *

Myös yhden kauden KaDyssa pelannut Joona Valkama, 29, jättää seuran. Valkama on Intalan veljesten ja Korsunovin tavoin PP-70:n kasvatti. Valkama hankittiin kesällä 2018 Dynamoon erityisesti täyttämään kolmen pohjapelaajan (Jukka Kytölä, Kimmo Tolvanen, Jose Ikonen) jättämää aukkoa. Näin ollen sekä Valkama että Tero Intala saivat lyhyestä Dynamo-ajastaan vain Suomen mestaruuksia. "Kösseli" Valkaman seuraava osoite ei ole vielä tiedossa, mutta se on todennäköisesti Tampereen suunnalla.

* * *

Kuten muissa lähteissä on jo ehditty uutisoida, myös KaDyn serbivahvistus Kristijan Radin on jättänyt Jyväskylän. Suuressa roolissa etenkin 2018–19 mestaruuskauden runkosarjassa pelannut Radin siirtyi Kazakstaniin AFK Aktobeen, jota vastaan KaDy pelasi 2018 lokakuussa UEFA:n Mestarien Liigan Main Roundilla Kroatiassa.

“Olen iloinen, että pääsen pelaamaan yhdessä Euroopan kovimmista liigoista. Kazakstanin mestari Kairat Almaty on maailman kovimpia seurajoukkueita, heitä lähdemme haastamaan. Olen myös onnellinen siitä, että sain auttaa KaDya voittamaan toisen mestaruutensa viime vuonna”, Aktobesta puhelimitse tavoitettu Radin kertoo.

“Alkukausi Dynamossa meni hieman yhteisten kuvioiden hakemiseen emmekä pystyneet Mestarien Liigan Main Roundilla yllättämään huippuseuroja, mutta Suomen Futsal-Liigassa näytimme kaapin paikan muille. Newton Jr.:n ja etenkin David Parenten mukaantulon jälkeen mikään ei enää pysäyttänyt meitä. Seuraan tietenkin jatkossakin KaDyn edesottamuksia ja Suomen Futsal-Liigaa. KaDy tulee varmasti olemaan edelleen kova, vaikka joukkue uusiutuu rajusti”, Serbian maajoukkuemies Radin pohtii.

* * *

Näin ollen KaDyn ainoaksi ulkomaalaisvahvistukseksi jää brasilialainen Newton Jr. Joukkueen runko on tällä hetkellä pääosin suomalaisia, muissa seuroissa liigapelaajiksi kasvaneita nuorehkoja pelaajia, jotka voivat kehittyä KaDy-ympäristössä vielä suurin harppauksin.

Kesällä KaDyn treenirinkiin liittynyt maalivahti Petteri Lehtinen joutuu valitettavasti jättämään koko kilpakauden väliin vamman johdosta. Lehtinen keskittyy toistaiseksi opintoihinsa treenaamisen sijaan.

KaDy-perhe toivottaa Davidille, Joonalle, Kikille ja Petterille onnea ja menestystä uusiin haasteisiin!

* * *

KaDyn futsal-liigajoukkueen pelaajaliikenne kesällä 2019 pähkinänkuoressa:

Lähteneet:

Juha-Matti Savolainen (mv) (MNK Crnica, CRO)

Jani Korpela (Rekord Bielsko-Bia?a, POL)

Kristijan Radin (SRB) (Aktobe, KAZ)

Tero Intala (Akaa)

Mikko Takala (Akaa)

David Parente (POR)

Joona Valkama

(Petteri Lehtinen, mv)

Saapuneet:

Markus Rautiainen (JoSePa)

Lassi Lintula (Ilves FS)

Juho Väinälä (Tervarit)

Henri Louste (FC Kemi)

Teemu Lukkari (Riemu)

Jere Intala (LPK)

(Petteri Lehtinen, mv)







Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.