RAPORTTI: Tappio kotikentällä kymppimetristen jälkeen
Julkaistu: 28.11.2023 07.49

RAPORTTI: Tappio kotikentällä kymppimetristen jälkeen

25.11.2023 KaDy - PU-62 2-3, vm 0-1, ja 2-2, 2-2 (0-0)

Marraskuun 25. päivä Jyväskylän Monitoimitalolla nähtiin tiukkaa vääntöä mikkeliläisen PU-62:n ja Kampuksen Dynamon välillä. Jyväskylän joukot olivat jo pre-seasonilla saaneet PU:n kertaalleen vierailulle, jolloin punamustat ottivat voiton luvuin 3–2.

Runkosarjan peli vihellettiin käyntiin ja pallo liikkui varmoilla syötöillä Dynamon hallussa. Kumpikin joukkue pääsi vaarallisille apajille monia kertoja – etenkin Dynamon riveistä laukaisuja saatiin luotua niin, että laskuissa oli vaikea pysyä mukana. Harmillinen epäonni vetojen tarkkuudessa sekä Mikkelin tolppien vartijana toiminut Ciia Hokkanen pitivät vieraiden maalin puhtaana. Etenkin vahvalla pivotpelaamisellaan punapaitojen Emmi Rauhala sai itselleen monen monta paikkaa luotua, mutta harmillisesti verkot eivät heilahtaneet kertaakaan. Tolppien kilinä oli kummankin joukkueen tunnusääni ensimmäisellä puoliajalla, kunnes kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen vihellys soi ja kovan painimisen jälkeen tauolle lähdettiin lukemissa 0–0.

Toinen puoliaika startattiin siis tasatilanteessa. Pallonhallinta oli vahvasti kotijoukkueella heti alusta lähtien, mutta ottelun ensimmäinen maali nähtiin kuitenkin vierasjoukkueelta ajassa 23:54. Kotijoukkueella oli oiva maalipaikka, nimittäin vapaapotku läheltä maalia, mutta Pinja Ukko onnistui aavistamaan syötön päästen vastahyökkäykseen. Ensimmäisen laukauksen Heini Lehtipuu torjui, mutta torjunnan seurauksena pallo kimposi kotijoukkueen pelaajan kautta kohti takaisin omaa maalia, ja epäonnistunut purku viivalta osui suoraan Saaga Attenbergiin ja päätyi täten maaliin.

Kotijoukkue ei tästä lannistunut ja tasoitusmaali nähtiinkin vajaa paria minuuttia myöhemmin ajassa 25:31. Sini Lauermaa syötti keskialueella Anna-Kaisa Hannukselalle, joka otti hyvän haltuunoton eteenpäin ja noin 12 metristä laukoi kärkkärillä pallon alakulmaan.

Tasoitusmaalista kerettiin pelata vain reilu puoli minuuttia, kun kotijoukkue meni ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Taimi Hakkarainen laukoi ylärimaan ja Vilma Terävä oli heti riparipallossa. Näistä ei kumpikaan maaliin asti mennyt, mutta kotijoukkueen kannalta hieman onnekkaasti tilanne päättyi pienten onnenpomppujen ja mikkeliläispelaajien kautta maaliin.

Pelin lähestyessä loppua Dynamo pyrki rauhassa pelaamaan sekunteja pois kellosta, kunnes Henna Sinisalo riisti Dynamon alimmalta pelaajalta pallon ajassa 38:11 ja laukoi vasurillaan etukulmasta tasoitusmaalin.

Lopulta varsinainen peliaika päättyi tasan 2–2, ja kun jatkoajallakaan ei lisämaaleja nähty, päädyttiin ratkaisemaan paremmuus voittomaalikilpailussa. Kummaltakaan joukkueelta ensimmäiset viisi laukojaa eivät saaneet palloa maaliin, vaan molemmat maalivahdit torjuivat jokaisen vedon. Mentiin kuudenteen laukojapariin, jossa ensimmäisenä vuorossa oli PU-62, ja Sanni Piispa onnistui ohittamaan Lehtipuun kauniilla laukauksellaan yläkulmaan. KaDylla oli tasoittava vuoro, mutta hyvin vastustajan maalilla pelannut Ciia Hokkanen torjui punamustien yrityksen ja näin kaksi pistettä lähti vieraiden matkaan.


Harmittava tappio kotikentällä – maalipaikkojen runsaus pitäisi pystyä muuttamaan enempi lopputuloksiin maalisarakkeessa. Tästä ei auta muuta kuin jatkaa työntekoa ja lisää pisteiden jahtaamista.

Parhaina pelaajina palkittiin vierailta maalivahti Ciia Hokkanen ja kotijoukkueelta Sini Lauermaa.

Dynamon seuraava peli pelataan Vaasassa tulevana sunnuntaina 3.12. kello 17 alkaen, jolloin vastaan asettuu FC Sport.

Kuvat: Essi Kaattari

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.