Maajoukkue matkaa treenileirille Kroatiaan
KaDy Edustus miehetJulkaistu: 01.10.2021 15.21

Maajoukkue matkaa treenileirille Kroatiaan

Suomen futsalmaajoukkueen päävalmentaja Mićo Martić on nimennyt Kroatian otteluleirille 16 kenttäpelaajasta ja neljästä maalivahdista koostuvan ryhmän ja Kampuksen Dynamon värit ovat vahvasti edustettuina. Mukana ovat Niila-Ville Laitinen (MV), Juha-Matti Savolainen (MV), Sergei Korsunov, Jukka Kytölä, Mikko Kytölä, Lassi Lintula ja ensimmäistä kertaan mukaan lähtevä Jere Intala.

Jeren tunnelmia, kun kutsu leirille tuli: ”Ensireaktio oli tietysti todella positiivinen. Hienoa nähdä, että kova työ ja hyvä vire seurajoukkueessa on laitettu merkille ja palkittiin kutsulla.”

Seurajoukkuekausi on alkanut nuoremmalla Intalalla aivan loistavasti, kahdesta ensimmäisestä pelistä tehot 3+2 ja KaDyn brasilialaisvahvistuksesta Italo Henrique Bobista on tullut Jerelle oikein tutkapari. Millaisin tavoittein Jere lähtee maajoukkueen mukaan? ”Henkilökohtaisia tavoitteita on vaikea asettaa maajoukkueen osalta vielä tässä vaiheessa. Jokainen minuutti jonka maajoukkuepaidassa saa pelata on kunnia, ja tietenkin toivon, että minuutteja tulee jatkossa mahdollisimman paljon. Kilpailuhenkisenä ihmisenä tietenkin maailman huippumaita vastaan pelaaminen olisi hienoa.”

Jälleen yhden maalin jälkeen

Maajoukkueen 20 nimetystä pelaajasta on tällä kertaa seitsemän Kampuksen Dynamosta. Jeren veli Tero Intala on kokenut maajoukkuepelaaja, mutta palasi pelivahvuuteen vasta viime viikonloppuna ja jättää vielä tämän leirin väliin. ”Eipä Kadyn pelaajien määrä itse leirille lähtöön vaikuta millään tavalla, mutta tietenkin joukkoon pääsee mukaan vielä paremmin kun on seurajoukkueesta tuttuja pelaajia paljon mukana. ”

Kausi alkoi jo Riikasta, pari sarjapeliä on jo pelattu ja katseet on kääntyneet kohti jo seuraavia euroepelejä Bosniassa. ”Kausi on tosiaan alkanut meillä hyvin, ja täytyy olla tyytyväinen, että tähän asti olemme europelit ja Futsalliiga mukaan lukien tappiottomia. Olemme harjoitelleet erittäin kovasti ja laadukkaasti millä on selvästi ollut suuri vaikutus tämän hetken tasoon. Vaadimme joka päivä toisiltamme paljon, ja tämä vie joukkuetta steppi stepiltä eteenpäin. Alle kuukauden päästä matkaamme kohti Bosniaa, ja lähdemme UFCL Main Roundille luottavaisin mielin. Vaikka kausi on tähän asti mennyt hyvin, niin mitään ei ole vielä saavutettu. Haluamme jatkaa europeleissä mahdollisimman pitkälle ja tietenkin samalla keskittyä jokapäiväiseen työntekoon ja kotimaiseen liigaan ja sitä kautta hyviin tuloksiin siellä.”

Turvallista matkaa pojat Kroatiaan! Miesten liigan pelit jatkuvat Kadyn osalta Valkeakoskella 16.10.2021

Jere Intala