Huikean MM-karsintaturnauksen jälkeen liigassa tuplaviikonloppu
SeuraJulkaistu: 07.02.2020 00.00

Huikean MM-karsintaturnauksen jälkeen liigassa tuplaviikonloppu

KaDy-miehistö palaa maaottelutauon jälkeen arkeen, kun tuplaviikonlopun ensimmäisessä ottelussa kylään saapuu tamperelainen PP-70. Sunnuntaina Dynamo reissaa Someron Voiman vieraaksi. Länsitamperelaiset majailevat sarjataulukossa pudotuspeliviivan ja karsintaviivan välissä kymmenentenä (13 pistettä), somerolaiset ovat ennen viikonloppua kaapineet melko turvalliseen pleijaripaikkaan oikeuttavat 22 pistettä ja ovat liigassa seitsemännellä sijalla. Dynamo on kolmosena tasapisteissä kakkosijalla olevan FC Kemin kanssa.

Tuplaennakon lopussa myös KaDy-kapteeni Mikko Kytölän tunnelmia viimeviikkoiselta MM-karsinnan Elite Roundilta Portugalin Póvoa de Varzimissa.

KaDy-leiri on hengittänyt viime päivinä kansainvälistä ilmapiiriä, kun maajoukkuepelaajat Sergei Korsunov, Lassi Lintula ja Teemu Lukkari pelasivat ilmiömäisellä menestyksellä MM-karsintojen Elite Roundilla. Myös loukkaantumisesta toipuva Mikko Kytölä oli mukana Portugalissa, samoin kuin liuta maajoukkueen avainpelaajiin kuuluvia ex-dynamolaisia. Tappiotta läpi pelattu turnaus päättyi lohkon kakkossijaan ja jatkokarsintapaikkaan; matkan varrella oteltiin tasapelit niin Italiasta kuin Portugalistakin ja huipentumaksi saatiin voitto Valko-Venäjästä. MM-kisapaikka ratkeaa kaksiosaisessa karsinnassa Serbiaa vastaan. Kiirastorstaina 9.4. pelataan Serbiassa ja 12.4. Suomessa.

Kotimaisessa liigassa KaDyn joulu–tammikuuta varjostivat ”Komik” Kytölän, Newton Jr:n ja Jere Intalan loukkaantumiset ja työläät voitot Ilveksestä, Riemusta ja Sievistä. Toisaalta aivan joulun alle osui tärkeä Akaa-päänahka, ja viimeisimmässä ottelussa Mad Maxia vastaan KaDy tyylitteli komeasti täydet pisteet isännän elkein.


KaDyn Newton Jr. ja PP-70:n Joona Valkama palkittiin parhaina syyskierroksella Tampereella. Kuva: Esa Norvia.

8.2.2020 klo 17.00
Monnari, Jyväskylä
KaDy–PP-70
Liput 10,- / 5,- alle 7-v. ilmaiseksi
Facebook-tapahtuma

”PeePeen” joukkue ei ole jyväskyläläisyleisölle liigan tutuimpia, se kun ei ole liigavuosiensa varrella pungertanut pudotuspelisarjoihin, vaikka kriittinen kahdeksas sija on yleensä ollut lähellä. Joukkueiden sisällä sen sijaan useat vastapuolen naamat ovat hyvinkin tuttuja: Dynamon vt. kapteeni Sergei Korsunovilla ja tälle kaudelle mukaan tulleella Jere Intalalla on pitkä PP-historia, sittemmin Akaaseen jatkanut Tero Intala on niin ikään vanha PP-tähti, ja viime kaudella KaDyssa Suomen mestaruuden voittanut Joona Valkama palasi tälle kaudelle Tampereelle. KaDyn ex-maalivahti Henri Hytönen vastaa tätä nykyä PP:n valmennuksesta.

Kausi alkoi PP:n kannalta mukavasti, mutta sittemmin joukkue on pudotellut paljon pisteitä. Viimeiset kolme peliä on mennyt isomaalisten tappioiden merkeissä (Ilves, GFT, ToPV), mutta tammikuun alussa PP voitti kotonaan SoVon. Liigan häntäpään kuuden pisteen haarukkaan mahtuvassa viisikossa PP-70 on tällä hetkellä keskimmäisenä. Ensimmäiseen pleijaripaikkaan on kaksi pistettä, putoaja on neljän pisteen päässä takana.

PP:n tehopelaajina ovat häärineet Vili-Atte Mäkinen (11+8) ja Mikko Ala-Hakuni (9+2). Avainpelaajia ovat mm. kapteeni Markus Säde, Matias Hovi, Joona Valkama ja maalivahti Jani-Petteri Soininen.

Putoamisviivan tuntumasta ponnistava PP-70 hakee ensimmäistä voittoaan KaDysta. Dynamo puolestaan varmistelee paikkaa neljän kärjessä ja kotietua mahdollisimman pitkälle pudotuspeleihin. Listalla on yksi pelikielto: Henri Louste huilaa neljännen varoituksensa jälkeen.


Portugalista saapunut kapteeni ”Komik” Kytölä kommentoi KaDyn tilannetta ja vastustajaa:

– Joukkue on hyvin kasvanut kauden mittaan. Pelillisesti ollaan menty paljon eteenpäin. Loukkaantumiset ovat vaivanneet meitä. Minä itse ja Newton olemme olleet pitkäänkin lasaretissa, mutta Vasko [Vujović] on onnistunut tosi hienosti kasaamaan uusien pelaajien paletista kokonaisuuden, joka on napsinut hyvin pisteitä. Edelleen ollaan hyvin mukana kärkitaistoissa.

– PP-70 on mennyt taktisella puolella paljon eteenpäin parina viime kautena. Se on ollut hieno huomata. Heillä on ollut pelaajiston kanssa ongelmia, viime aikoinakin loukkaantumiset ovat riivanneet. Meillä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä helppoja pelejä liigassa, minkä osoitti peli Ilvestä vastaan vieraissa, kun menetimme pisteen. Joten tähänkin viikonloppuun on suhtauduttava maksimaalisella vakavuudella, jos meinataan saada pisteet kotiin.

KaDyn ja PP-70:n aiemmat kohtaamiset:
11 ottelua, 11 voittoa (maaliero 69–15)


Syyskierroksella KaDy voitti SoVon kotonaan. Kuva: Sami Virtanen.

9.2.2020 klo 16.00
Someron monitoimitalo
SoVo–KaDy

Viikonlopun toinen ottelu pelataan vieraina aina hankalassa Someron hallissa. SoVolla on alla vieraspeli hyviä otteita väläytellyttä Mad Maxia vastaan. Tammikuu päättyi SoVon osalta hyvin, kun ilman Enderson Suárezia pelannut FC Kemi kaatui selkein numeroin. Toisaalta 12.1. toinen merilappilaisryhmä ToPV kävi rökittämässä somerolaiset näiden kotisalissa peräti lukemin 3–12. GFT:kin nappasi Somerolta vierasvoiton huomattavasti tasaisemmassa pelissä.

Tälläkin kaudella SoVon peleissä on nähty isoja maalimääriä. Gezim Voca (20+14) ja Arber Istrefi (18+14) keikkuvat vähemmän yllättäen liigan tehopörssin kärkiviisikossa, ja tammikuussa ryhmä vahvistui KaDylle tuttuakin tutummalla tehopelaajalla: Örebro FC:stä Suomeen palannut Nikola Erceg pelasi vuosikausia Sievissä, mukaan lukien voitokkaat finaalisarjat KaDya vastaan.

”Komik” Kytölä kommentoi myös SoVoa:

– Somerolla tosi haastava vieraskenttä, ja luvassa on yksi liigan haastavimmista vieraskentistä ja peleistä, ja SoVo on vahvistunut Nikola Ercegillä. Toivottavasti sieltäkin pystytään kuitenkin pisteet saamaan.

KaDy vs. SoVo kautta aikojen Futsal-Liigassa ja Final Four -turnauksessa
17 voittoa, 5 tappiota (maaliero 98–63)

Katse vielä Elite Roundille

Mikko Kytölä on pelannut maajoukkueessa 93 ottelua ja on ollut vuosia Suomen avainpelaajia kansainvälisillä kentillä. Póvoa de Varzimissa Portugalissa pelatuissa tasapeleissä Italiaa ja Venäjää vastaan ja voitossa Valko-Venäjästä ”Komik” ei päässyt kentälle; syypäänä oli sama vaiva, joka on pitänyt hänet vuodenvaihteen molemmin puolin poissa liigapeleistä. Niin ”Komikin” kuin muunkin maajoukkueen katse on huhtikuun jatkokarsintaotteluissa, mutta vielä voi muistella Elite Roundiakin.


Teemu Lukkari on breikannut tällä kaudella niin KaDyssa kuin maajoukkueessakin. Kuva: Sami Virtanen

Millainen tunnelma reissusta jäi?

– MM-karsintaviikko oli henkilökohtaisesti todella raskas viikko, mutta olen todella onnellinen ja käsittämättömän ylpeä joukkueesta – se oli uskomaton saavutus ja osoitus siitä, että intohimolla ja kovalla työllä voi yltää mihin vain. Matka MM-kisoihin on kuitenkin vielä kesken, ja nyt varmasti jokaisen maajoukkuepelaajan keskittyminen on jo kohti Serbia-pelejä.

Tekeminen Elite Roundilla näytti ainakin tv-ruudulla tasaisen varmalta. Oliko teille selvää, että pystytte pitämään tason läpi matsien?

– Tiesimme oman suoritustasomme ja sen, ettei meitä vastaan ole helppoa tehdä maalia. Kollektiivinen puolustuspelaamisemme on korkealla tasolla, sanoin kuin maalivahtipelimme. Tässä turnauksessa olimme myös fyysisesti varsin hyvin valmistautuneita. Itseluottamuksemme on myös kasvanut erittäin hyväksi, mikä on osin sen ansiota, että olemme napanneet hyviä tuloksia viime aikoina, esimerkkeinä voitot Espanjasta, Ranskasta, Puolasta ja Georgiasta.

Sinä, ”Sege” ja Lassi Lintula olette olleet maajoukkueen mukana pidempään. Teemu Lukkari on suhteellisen uusi kasvo niin KaDyssa kuin Suomi-paidassakin. Millä vahvuuksilla hän on lyönyt läpi?

– Teemu on fiksuna pelaajana tosi nopeasti omaksunut sekä maajoukkueessa että KaDyssa pelitavalliset seikat.Lisäksi hänellä on fyysiset ominaisuudet hyvin kunnossa, kiitos osittain KaDyn hyvän harjoittelun. Näillä pääsee pitkälle: jos on pää ja fysiikka kunnossa, pystyy pelaamaan jo korkealla tasolla futsalia, ja sen Teemu osoitti todellakin Portugalissa. Hän hoiti tonttinsa hyvin turnauksessa, ja tärkeä osa siinä oli puolustus. Kotoisassa liigassa hän on päässyt dynaamisena pelaajana hyvin maalintekoonkin [KaDyn tehopörssin kakkonen tehoilla 7+12].

Kiitos, ja valtavat onnittelut koko KaDy-perheen puolesta turnausmenestyksestä!














Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.