08.04.2017 EM-KARSINTA: Suomi kadotti varman voiton Romaniassa
25.7.2019 11:10 Uutiset / Jaoston pääsivusto

EM-KARSINTA: Suomi kadotti varman voiton Romaniassa

08.04.2017

ROM-FIN_5-5_UEFA.JPG

UEFA:n ottelupöytäkirja kertoo karulla tavalla, kuinka lähes varmalta näyttänyt voitto lipui Suomen käsistä ottelun viimeisillä sekunneilla.

Suomi koki karmealla tavalla kansainvälisen futsalin armottomuuden Romanian C?l?ra?issa pelattavien EM-karsintojen Main Roundin avausottelussa. Suomi johti ottelua vakuuttavan esityksen siivittämänä aivan loppuhetkille asti 3–5, mutta isäntämaa Romania kuroi ottelun tasoihin viimeisillä sekunneilla Suomen käsittämättömän sulamisen avittamana.

Romania otti lentävän maalivahdin käyttöön jo toisen puoliajan puolivälissä Suomen ollessa komeasti 2–4-johtoasemassa. Tästä lähes välittömästi kapteeni Panu Autio rokotti isäntiä vieden Suomen jo 2–5-johtoon. Suomi puolusti alivoimapelin tarkasti ja piti Romanian maaleitta, mutta 33. minuutilla isännille vihellettiin heppoisen näköinen rangaistuspotku, josta joukkueen suurin tähti Florin Matei kavensi pelin.

Seuraavatkin 7 minuuttia Suomi kesti mainiosti, mutta ajassa 39:56 Romanian terävä ylivoimakuvio toi viimein väistämättömän 4–5-kavennuksen. Suomen tehtävänä oli siis pitää maalinsa koskemattomana viimeiset 4 sekuntia sekä hillitä täyttyneen virhetilin johdosta kuudennen rikkeen syntyä.

Tämä kuitenkin epäonnistui totaalisesti, kun Suomi heitti keskialoituksen jälkeen korkean pallon Romanian päätyyn, jossa tuomari katsoi Aution saksipotkuyrityksellään rikkoneen Romanian maalivahtia kuudennen kumulatiivisen rikkeen veroisesti. Pallo vietiin vielä viimeisellä sekunnilla 10 metrin rangaistuspotkutäplälle, josta Matei pommitti Romanian tasoihin.

Voitto kivikovasta Romaniasta heidän kotikentällään olisi ollut Suomelta sankarillinen saavutus, jolla historiallinen EM-jatkokarsintapaikka olisi ollut jo aivan todennäköinen. Tällä tasapelillä mahdollisuudet pysyvät yhä elossa, mutta kapenevat tuntuvasti. Käytännössä Suomen täytyy kaapia futsalin suurvallalta Portugalilta sunnuntaina mahdollisimman hyvä tulos – kenties tasapeli – tai pitää Romania takanaan maalieron turvin voittamalla tiistaina lohkon neljäs ja ennalta heikoin joukkue Latvia.juppis2016-17.jpg

Lohkon voittaja etenee tammi–helmikuussa 2018 Ljubljanassa pelattaviin EM-kisoihin. Lohkokakkoset ja kaikkien lohkojen paras kolmonen seuloutuvat jatkokarsintaan, joka otellaan syyskuussa 2017.

Suomen maalintekijöinä avausottelussa olivat Juhana Jyrkiäinen (Ilves), Rami Tirkkonen (Sievi), Panu Autio (GFT) (2 maalia) ja Antti Teittinen (Ilves). KaDysta Juha-Matti Savolainen (mv, oik.), Mikko Kytölä, Jukka Kytölä ja Jani Korpelaolivat kokoonpanossa.

Karsinta jatkuu C?l?ra?issa Suomen osalta heti sunnuntaina klo 16.30, jolloin vastassa on supertähti Ricardinhon tähdittämä Portugali (FIFA-ranking 7., Euroopan maista 4. paras).


   
Lisää uutisia
Kampuksen Dynamo ry
«  Toukokuu   »
Kategoriat