28.01.2017 Maajoukkue Puolassa kivenkovan vastuksen edessä
21.6.2019 13:41 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Maajoukkue Puolassa kivenkovan vastuksen edessä

28.01.2017

juppis2016-17.jpgbimbo2016-17.jpg

Kotoinen Futsal-Liiga on tämän viikon tauolla Suomen miesten futsal-maajoukkueen leireillessä eteläisen Puolan Tychyssä, aivan Katowicen kupeessa.

KaDysta mukana ovat tuttuun tapaan Kytölänveljekset Mikko ja Jukkasekä maalivahti Juha-Matti Savolainen ja nuoresta iästään huolimatta jo maajoukkueen vakiokasvoksi noussut Jani Korpela. Viidentenä jyväskyläläisenä matkaan valittu Sergei Korsunov jää kotiin lepuuttamaan kroppaansa pienten vaivojen johdosta.

Dynamosta varasijoille nimetyt Markus Rautiainen ja 30-vuotispäiväänsä juhliva Arash Muridiyazd eivät nousseet Krakovan-koneeseen keskiviikkona, sillä loukkaantuneiden tilalle nimettiin tällä kertaa varalistalta hyvää liigakautta pelaavat Niko Stenholm (GFT), Arber Istrefi (SoVo) ja maalipörssin ykkönen Jussi Nyström (Leijona Futsal).

Suomi kohtaa isäntämaa Puolan lisäksi Bosnia ja Hertsegovinan sekä Slovenian. Suomi onnistui kaksi vuotta sitten voittamaan Puolan 2–3 EM-karsinnoissa, jotka pelattiin myös Puolassa, mutta molemmat maat karsiutuivat lopulta kevään 2016 lopputurnauksesta.

kajuk16-17.jpgkomik2016-17.jpg

Sloveniaa vastaan Suomi pelasi Vantaalla lokakuussa 2–2-tasapelin ja niukan 0–1-tappion. Kaikki kolme vastustajaa ovat Suomea edellä FIFA:n ranking-listalla (14. SLO, 31. POL, 38. BiH, 40. FIN), joten kenraaliharjoitus huhtikuussa 2017 Romaniassa pelattaviin EM-karsintoihin on kivenkova.

Palloliiton uutinen 1

Palloliiton uutinen 2

Ottelut (Suomen aikaa):

la 28.1. klo 20.15 Puola – Suomi

su 29.1. klo 18.00 Bosnia ja Hertsegovina – Suomi

ti 31.1. klo 16.00 Suomi – Slovenia

Areena: Hala MOSiR, Tychy

Livelähetyksiä voi alustavan tiedon mukaan katsoa osoitteesta: http://lajfytv.pl/live2

Futsal-Liiga jatkuu lauantaina 4.2., jolloin Monnarille KaDyn vieraaksi saapuu niin ikään vahvasti maajoukkueessa edustettu GFT Espoosta.

Kuvan lähde


   
Lisää uutisia
Kampuksen Dynamo ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat