25.11.2016 TUPLAENNAKKO: Pirkkala vieraissa, Leijona kotona
SeuraJulkaistu: 19.06.2019 00.00

25.11.2016 TUPLAENNAKKO: Pirkkala vieraissa, Leijona kotona

25.11.2016

Kampuksen Dynamolla on mellevän derbymenestyksen jälkeen edessään tuplaviikonvaihde, jonka mittaan punamusta pelaa kauden liigaottelunsa numero 9 ja 10. Viikonloppuna kohdataan pirkanmaalaiset joukkueet niin taulukon latvasta kuin tyvestä. Lauantaina KaDy vierailee sarjan peränpitäjä PJK:n kotisalissa Pirkkalassa ja sunnuntaina isännöidään viikonloppuun sijalta kaksi lähtevää akaalaista Leijona Futsalia.

ENNAKKOASETELMAT

Dynamo lähtee siis viikonloppuun tennislukemin paukutettu paikallispelin voitto taskussaan. Selkeän tuloksen takaa löytyy hyvinkin positiivisena seikkana nimenomaan ottelun toisen jakson esitys, jotta päävalmentaja Mikko Kytölä luonnehti kauden toistaiseksi parhaaksi kaksikymmenminuuttiseksi. Onnistujia punamustan miehistössä oli useita ja hyökkäyspelotteenakin hääränneeltä maalivahti Juha-Matti Savolaiselta nähtiin kenties KaDy-uransa tähän saakka paras 40-minuuttinen.

14 pistettä kerännyt KaDy on edelleen taulukossa kuudentena, joten Riemulta niistetyt pisteet tulivat kovaan tarpeeseen sarjan kärkiporukan perässä pysymiseksi. Etäisyys tuulta halkovaan Sieviin on venähtänyt jo 14 pisteen mittaiseksi. mutta sijoilla 25 majailevia joukkueita olisi mahdollista saavuttaa voittoputken rakentuessa nopeastikin. Tästä näkökulmasta katsoen etenkin mittelö 23 pistettä omistavaa ja yhden ottelun Dynamoa enemmän pelannutta sarjakakkosta Leijonaa vastaan on erittäin keskeinen koko loppukautta ajatellen ja kaikkien viikonloppuna jaossa olevien kuuden pisteen kairaaminen olisi nyt poikkeuksellisen tärkeää.

PJK_logo.png kady-logo300px.png

PJK KaDy

La 26.11.2016 klo 15:00
Pirkkalan Liikuntatalo

KaDyn viikonlopputurnee käynnistyy lauantaina Pirkkalassa visiitillä liigatulokas PJK:n hallissa. Vakiintuneeksi Ykkösen joukkueeksi leimautunut PJK pelasi viime kaudella nappiin menneen sesongin, joka palkittiin suoralla liiganousulla. Eliittiportaan haasteet ovat osoittautuneet pirkkalalaisille melkoisiksi ja joukkue makaakin sarjataulukon pohjilla neljä pistettä sarakkeessaan. Kauden valonpilkahduksena on ollut vierasvoitto GFT:sta vieläpä selkein numeroin saavutettu sellainen joten oikean päivän tullen PJK kykenee tulostakin tekemään. KaDy on kuitenkin lauantain tapahtumassa ilman muuta selvä ennakkosuosikki.

Pirkkalan rosterista harjaantunut lajisilmä poimii ensinnä esiin Ilveksen riveissä Suomen mestaruuksia voittaneet Antti-Petteri Mäkisen ja Valtteri Similän sekä Loiskeen paidassa tunnetuksi tulleen Toni Järvisen. Pisteiden valossa alkukauden vaarallisin pirkkalalainen on ollut Miikka Mörö, mutta hän kärsii lauantaina pelikieltoa. Dynamon kupongilta puuttuu tästä ottelusta samasta syystä Pol Viada.

Kyseessä on ensimmäinen joukkueiden välinen kohtaaminen liigassa, mutta ei suinkaan kautta aikain. Kaudella 200809 Dynamo ja PJK ottivat yhteen kahdesti Ykkösessä, seuraavana syksynä cupissa KaDyn ollessa jo liigajoukkue. Dynamo voitti kamppailuista jokaisen, joskin cup-vierasottelun vasta jatkoajalla.

KaDy vs PJK kautta aikain (Futsal-Ykkönen, Futsal Cup)

3 voittoa (maaliero 259)

kady-logo300px.png

leijona_logo.jpg

KaDy Leijona Futsal

Su 27.11.2016 klo 17:00
Monnari, JKL

Liput 8 €/5 €

FACEBOOK-TAPAHTUMA

Jos on Dynamo lauantaina selkeä suosikki, niin sunnuntaina odottaa ennalta hyvinkin kiikkerä otatus. Kahtena edelliskautena profiiliaan serbialaisvahvistuksien avulla nostanut LeiF hakee nyt lopullista läpimurtoaan suurten joukkoon. Erinomaisen alkukauden pelannut ryhmä on varsin tulivoimainen ja se on ryskyttänyt jo 47 osumaa lähes kaksinkertaisen määrän kuin Dynamo siis. Tehoveikkoina ovat loistaneet etenkin kovilla maajoukkuemeriiteillä varustettu serbi Dusan Milojević sekä liigan maalipörssin kakkospaikalta 16 osumallaan löytyvä Jussi Nyström. Seuraikonin statusta kantava Nyström kykenee takomaan kuulaa pussiin varsin kaukaakin ja on takuuvarmasti puheenaiheena Dynamon ottelupalaverissa. Dynamo on ollut joukkueiden keskinäisissä kamppailuissa niskan päällä, eikä LeiF ole onnistunut saamaan Monnarilta neljällä yrittämällään mukaansa vielä pisteen pistettä.

SEURAA TÄTÄ

kaihlo2016-17.jpgPäävalmentaja Kytölä innovoi derbyyn särmikkään erikoiskentällisen, jonka muodostivat Jussi Kaihlajärvi (kuvassa),Jesse Kalliokoski, Jaakko Kinnunen sekä Mikko Takala. Kannattajien keskuudessa yhdessä yössä liki kulttimaineeseen kohonnut "telaketju" hoiteli ruutunsa siksi vakuuttavasti, että kokeneiden ja kontakteja kaihtamattomien "kyiden" yhteistyötä nähdään todennäköisesti jatkossakin. Kenties jossain muodossa vaikkapa sunnuntaina, kun tarkoituksena on pimittää Leijonan pistepörssihait.

KaDy vs Leijona Futsal / KylVe kautta aikain
(Futsal-Liiga, Futsal-Ykkönen, Futsal Cup)

8 voittoa, 3 tappiota (maaliero 6242)

---

MIKKO KYTÖLÄN KOMMENTIT VIIKONLOPULLE

Valmennuksellisesti hyvin hankala viikko, sillä olen itse ollut tiistaista alkaen Eerikkilässä Uefa Futsal B -valmennuskurssilla.

Pol on poissa PJK-pelistä mutta muuten kokoonpanomme näyttää ihan hyvältä. Pelillisesti odotan edelleen tasonnostoa, etenkin pallonhallintapelimme osalta. Emme voi taipua niin helposti prässin alla kuin kävi Ilves-pelin toisella jaksolla ja Riemu-pelin ensimmäisellä. Tavoitteena on löytää tasapaino pelirohkeuden ja riskinhallinnan välillä.

Myös 1v1 -pelaaminen tulee korostumaan viikonlopun molemmissa peleissä - sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Leijonan hyökkäyspelin tyrehdyttäminen on haaste jota sunnuntailta odotan eniten.


Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.