02.04.2016 PLAYOFF-RAPORTTI: KaDylle perin kirvelevä tappio Espoon reissulta
SeuraJulkaistu: 19.06.2019 00.00

02.04.2016 PLAYOFF-RAPORTTI: KaDylle perin kirvelevä tappio Espoon reissulta

02.04.2016

ara2.jpgKaDyn ryöstöretki Espoon Opinmäen koulun areenalle epäonnistui, sillä Golden Futsal Team vei Futsal-liigan puolivälierien ensimmäisen osaottelun nimiinsä lukemin 4-3 (1-1).

Ottelun ensimmäinen jakso mentiin käsikynkkää haistellen playoff-tunnelmaa. Kumpikaan joukkue ei pahemmin ryhtynyt hyökkäämään avoimesti eikä kentällä nähty ronskeja otteita. Vasta jakson viimeisellä minuutilla maalihanat saatiin vihdoin auki kun ensin GFT:n Jarkko Reinikka syötti Miika Hosiolle maalin edustalle ja ex-kadylainen riuskaisi pallon yläpesään. Jakson viimeisellä sekunnilla punamustien Arash Muridiyazdtasoitti Jukka Kytölän syötöstä varsinaisella "pukukoppimaalilla" summerin jo soidessa.

Toisella jaksolla joukkueet jatkoivat kyttäilyään kuitenkin pelin ollessa hyvätempoista mutta jakson puolivälissä kotijoukkue nosti tempoa pykälän ja Dynamolle hetki oli kohtalokas. GFT porhalsi neljän minuutin sisään 4-1-johtoon Timo Lumivaaran ja kaksi maalia viimeistelleen Ari Makowskin toimesta.

kady-gft-puolivl2-4-2016.jpg

Loppuminuuttien aikana peliin mukaan herännyt KaDy-hirviö otti Juha-Matti Savolaisen maaliltaan pois ja ryhtyi pyörittämään peliään viidellä kenttäpelaajalla. Ajassa 37:10 KaDyn Kimmo Tolvanen kavensi takatolpalta lukemiksi 4-2 (mikä osuma merkittiin lopulta pöytäkirjaan GFT:n omaksi maaliksi) ja viimeisellä minuutilla Arash Muridiyazd liukui jälleen Jukka Kytölän syötöstä pallon maaliin. Tasoihin Dynamo ei juppis.jpgenää viimeisten sekunttien aikana päässyt hurjasta pyörityksestä huolimatta, joten ensimmäisen erän voitto jäi täten Espooseen.

Maajoukkuemaalivahti Juha-Matti Savolaista maalin tappio korpesi.

- Potuttaa tietysti tosi paljon. Hyvin taisteltiin mukana ja lopussa tultiin melkein tasoihin. Mutta ei tässä muuta kuin huomenna uudestaan. Tää vastustaja on ihan voitettavissa oleva joukkue, Savolainen analysoi tuoreeltaan pelin jälkeen.

KaDy:n valmentaja Tero Kelhälä puolestaan näki kotijoukkueen pallollisen pelaamisen olleen avainasemassa.

- GFT oli kova joukkue. Pallollisessa pelissä joukkue on vahva. Takatolpilta tuli pari maalia ja meidän pitää tarkemmin jatkossa puolustaa nämä tilanteet pois. Lentävällä saatiin sitten hyvin tilanteita luotua, Kelhälä luonnehti.

- Huomenna ihan samalla konseptilla lähdetään ja kurinalaisuutta pitää saada puolustamiseen.

KaDy:n pelaajista Kelhälä nosti framille Arash Muridiyazdin, Jukka Kytölän ja Jesse Kalliokosken otteet.

- Lentävän pelissä Arash teki hienon maalin ja ekalla puoliajalla pelasi tilanteen loppuun asti, joten miellyttävän ehjä peli häneltä. Vaikka Arash tekikin pari maalia niin Jesse Kalliokoski ja Jukka Kytölä pelasivat tänään erittäin hyvin, Dynamo-luotsi päätti.


2. Puolivälieräottelu Monnarilla sunnuntaina 3.4. kello 16.

Punamustaa ylle ja kannustamaan KaDy-hirviö jatkoon!

Tarkempi raportti ja tulokset täällä.

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.