04.03.2015 RAPORTTI: Ilves kaatui kuumassa ottelussa
SeuraJulkaistu: 18.06.2019 00.00

04.03.2015 RAPORTTI: Ilves kaatui kuumassa ottelussa

04.03.2015

KaDyn ja Ilveksen kauden toinen liigakohtaaminen päättyi makoisasti Ilveksen kellistämiseen. Keskiviikkoillan ottelu oli todella kuuma ja intensiivinen, eikä Ilves kaatunut tälläkään kerralla helposti. Dynamon hankkima kahden maalin etumatka nollautui 32. peliminuutin aikana, mutta upean paluun tehnyt Mikko "Komik" Kytölä (kuvassa) lannisti vieraat miltei saman tien ampumallaan voittomaalilla.

kady-ilves-4.3.2015-komik-maali.jpg

Mikko Kytölällä ei kauaa nokka tuhissut paluunsa jälkeen kun verkot olivat Monnarilla jälleen tötteröllä.

Voitolla KaDy palasi Futsal Liigan johtoon. Perinteisesti hankala vastustaja Ilves puolestaan käytännössä menetti mahdollisuutensa runkosarjan voittoon. Ottelu oli joukkueiden kauden toinen liigakohtaaminen. Niin kuin muistetaan, KaDy voitti syyskierroksella kaikki pelinsä; vieraissa Ilves kukistettiin lukemin 0–2.

Maalipaikoilla keskiviikon ottelussa ei herkuteltu. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti, ja etenkin vieraat prässäsivät voimalla. KaDy-puolustus joutui avaamaan peliä miten kuten korkeilla palloilla laitaan, ja vaikka isännillä oli ehkä enemmän maalipaikkoja, tiukimmat läheltä piti -tilanteet nähtiin omassa päädyssä maalirautojen kolistessa. Lopputulos vastasi kuitenkin varsin hyvin pelitapahtumia: lyhyttä notkahdusta lukuunottamatta KaDy oli hienoisesti niskan päällä. Jos KaDyn puolustuspään huolista onkin kauden mittaan puhuttu, Ilveksen vastaava ongelma maalinteon saralla näkyi Monnarilla tänään kirkkaammin: etenkin vieraiden erikoistilanteet olivat varsin hampaattomia (jos kohta tasoitus syntyikin kulmapotkusta).

Ottelun hahmo oli tietenkin kaksi maalia iskenyt "Komik" Kytölä, joka nähtiin nyt ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen kotimaan sarjoissa. Syöttäjänä kaikissa KaDyn maaleissa toimi hänen nuorempi veljensä, joukkueen kapteeni Jukka "Kajuk" Kytölä (vas.), ja maalin merkkautti itselleen myös Miika "Maagi" Hosio – niin kuin on tehnyt tällä kaudella kaikissa pelaamissaan peleissä.kajuk-2014.jpg

Futsal Liigan runkosarjaa on KaDyn osalta jäljellä kolme ottelua, ja seuraava kotipeli pelataan Jyväskylässä 14.3., jolloin Monnarille saapuu Mad Max Valkeakoskelta. KaDy johtaa runkosarjaa 48 pisteellä, toisena on ottelun vähemmän pelannut Sievi Futsal (46 pistettä) ja kolmantena Ilves FS (43 pistettä).

Tilastot ja hieman myöhemmin tarkempi raportti löytyvät täältä.

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.