19.01.2015 ENNAKKO: Derby käynnistää KaDyn ottelusuman
18.6.2019 21:39 Uutiset / Jaoston pääsivusto

ENNAKKO: Derby käynnistää KaDyn ottelusuman

19.01.2015

Futsal-Liiga, 13. kierros
Riemu - KaDy
Ke 21.1.2015 klo 19.00
Monnari, JKL

Futsal-Liigan kevätkierros pääsee nyt maaottelutauon jäljiltä toden teolla vauhtiin ja alkaneella viikolla pelataan täyteen sarjakierrokset numero 13 sekä 14. Kampuksen Dynamolle meneillään olevat sydäntalven hetket ovat kauden toistaiseksi kiireisintä aikaa, sillä kun lukuun otetaan myös tulevan viikon kamppailut, pelaavat punamustat reilun puolentoista viikon sisään yhteensä viisi ottelua. Ottelusuman purkaminen alkaa keskiviikkona kotoisalta Monnarilta, jossa ollaan tällä kertaa vierailijan asemassa Liikunnan Riemun nauttiessa "Seminaarimäen paikallisottelussa" kotijoukkueen oikeuksista ja velvollisuuksista.

Ennakkoasetelmat

KaDyn yhdentoista askeleen mittaan venynyt reteä voittoputki lyötiin vuoden alkajaisiksi poikki Sievissä. Vaikka tappio saatiin tehokkaalla reikäpaitapelillä parsittua niukkoihin numeroihin, kertovat seitsemän päästettyä maalia sen tulleen ansion mukaan. Pitkällä tähtäimellä ottelun merkittävintä antia olivatkin liiganoviisien saamat korkoa kasvavat peliminuutit hankalassa vierassalissa. Kärkikamppailussa kärsitystä tappiosta huolimatta KaDy on yhä liigan piikkipaikalla, ja on siellä joka tapauksessa vielä keskiviikon jälkeenkin, sillä etäisyys niin Sieviin kuin Ilvekseenkin on viisi pistettä. Käsillä olevien härkäviikkojen tulokset antavat jo selkeää suuntaa runkosarjan kärkisijoitusten suhteen, joten pisteitä olisi haastavissakin olosuhteissa kyettävä nyhtämään ottelusta kuin ottelusta.

Dynamon maajoukkuekolmikkohan kävi tunnetusti viime viikolla mutkikkaiden lentoyhteyksien päässä Montenegrossa hakemassa "Saliharrien" kanssa jatkopaikan EM-karsinnoista. Näkyvästi esillä olivat etenkin ykkösnyrkissä jyränneet Miika Hosio ja Jukka Kytölä, jotka kellottivat Suomen kaikissa kolmessa kamppailussa pitkät peliminuutit. Tuloksellisesti upeasti sujunut turnaus antoi tottakai henkistä pääomaa, mutta palautuminen matkan rasituksista kotimaan peliruuhkaan aiheuttaa aina kysymysmerkkinsä. Kauden liigaotteluissa tasan 100 tehopistettä neljään mieheen keränneen vitjan Akhawan-Hosio-Kytölä-Muridiyazd vire tulee olemaan aivan keskeisessä asemassa derbyn lopputuloksen kannalta.

Liigatulokkaana lajipiirit raikkaalla peli-ilmeellään hurmannut Riemu lähti kuluvaan kauteen ennakkoluulottomin ja optimistisin tavoittein. Muutama ensimmäisillä sarjakierroksilla koettu kitkerä tappio sysäsi kuitenkin L-rakennuksen lippulaivan heti kättelyssä sarjan alemmalle puoliskolle ja joukkue pelaakin nyt pudotuspelien kotiedun asemesta sijoista 7-8. Etenkin maalinteko on ollut viihdyttävistä ja maalirikkaista otteluistaan tunnetulle Riemulle hankalaa: tehtyjen osumien ottelukohtainen keskiarvo osoittaa alle kolmea.

Vuosi 2015 on alkanut Riemun kannalta suotuisissa merkeissä, sillä joukkue haki ensin Turusta pudotuspelihaaveidensa kannalta lähes välttämättömän voiton ja eteni sitten Futsal Cupin puolivälieriin lyömällä kotikentällään Futsal Ykkösen kärkiporukoihin lukeutuvan vaasalaisen Ruutupaidat. Eemeli Jokisen paluu valmennustiimiin ja penkkikoutsiksi nostaa myös osaltaan Riemun osakkeita liigan kevätkierrokselle.

Sarjataulukkoa ja keskinäisten otteluiden tilastoja lukien KaDy on ehdottomasti keskiviikon ennakkosuosikki, mutta Riemun tammikuun myötätuuli, paikallisottelun ainutlaatuinen lataus sekä kuumana kiehuvat Monnarin lehterit pyöristävät lähtötilannetta melkoisesti. Syyskierroksen tasaisen ottelun KaDy vei nimiinsä maalein 6-3.

Seuraa tätä

maagi.jpg

Miika Hosio nousi viime kaudella lopullisesti kansalliselle huipulle ja on sittemmin kyennyt nostamaan edelleen tasoaan. Pohjoisen taituri johtaa ennen keskiviikkoa niin liigan piste- kuin maalipörssiä ja on vakiinnuttanut asemansa maajoukkueen eturivissä. Kuluvan kauden kymmenessä maaottelussa "Maagi" on noteerannut tehopisteet 4+7.

Hosio on ollut Jyväskylän derbyjen ehdoton hahmo ja Riemun surma numero yksi. Hän on tykittänyt joukkueiden kolmessa aiemmassa liigakohtaamisessa kasaan tehot 8+2 ja saanee osakseen erityishuomion naapurikopin ottelupalaverissa.

KaDy vs Riemu kautta aikain (Futsal-Liiga, Futsal Cup)

3 voittoa, 1 tappio (maaliero 19-12)

HUOM! Otteluun on odotettavissa suuri määrä yleisöä, joten on suositeltavaa saapua paikalle hyvissä ajoin sekä ostaa pääsylippu jo ennakkomyynnistä. Tietoa lippujen ennakkomyynnistä Riemun luomassa facebook-tapahtumassa.

---

Derbyennakon liitteeksi vielä seuraavassa päävalmentaja Tero "Q" Kelhälän kommentit muutamaan ajankohtaiseen aiheeseen:

Vielä kerran jotain syyskierroksesta kokonaisuutena: mihin olet pelillisesti erityisen tyytyväinen ja toisaalta onko puolustuspelin ohella jotain muuta erityistä kehitettävää?

- Syyskierroksen osalta olen tyytyväinen järjestelmällisen hyökkäyspelimme toimivuuteen etenkin avausviisikon osalta, mikä on näkynyt myös tehotilastoissa. Lisäksi olen ollut tyytyväinen erikoistilannepelaamisen sekä 4 vs 5 -pelimme toimivuuteen. Puolustuspelin ohella myös suunnanmuutospelaamista on vielä parannettava.

Keskiviikon Riemu-otteluun: oletko ehtinyt paikallisvastustajaa tällä kaudella minkä verran seuraamaan ja mitä pidät Riemun vahvimpina aseina?

- Kävin katsomassa Riemun cup-ottelun Ruutupaitoja vastaan. Riemun vahvuutena on 3 tasaista, fyysistä kenttää, jotka jaksavat prässätä koko ottelun. Lisäksi Riemulla on äänekäs kannattajakunta, joten varmasti saadaan hyvätunnelmainen ottelu aikaiseksi.

johto-kelhis.jpg

Joukkueen maajoukkue-edustajat ovat olleet jo muutaman viikon ajan kovalla kuormituksella ja sairaslistalla on ilmeisesti edelleen useampi pelaaja: minkälainen tilanne kokoonpanon ja peluutuksen suhteen päävalmentajan näkökulmasta tällä hetkellä on?

- Maajoukkueen pelaajat ovat olleet erittäin kovalla kuormituksella, eikä meidän sairaslistakaan ole juuri helpottamaan päin. Ilmassa on ollut merkkejä, että maajoukkuepelaajamme ovat ylikuormittuneita. Seuraavat viisi ottelua kahteen viikkoon tuottavat meille haasteita. Mennään eteenpäin ottelu kerrallaan ja keskiviikon ottelun kokoonpanon päätän tiistaina. Tuskin saamme täyttä listaa kokoonpanoon ottaen huomioon lasarettitilanne.



   
Lisää uutisia
Kampuksen Dynamo ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat