04.10.2012 KaDy:n valmennustiimi kasassa - Huhtasesta päävalmentaja
SeuraJulkaistu: 16.06.2019 00.00

04.10.2012 KaDy:n valmennustiimi kasassa - Huhtasesta päävalmentaja

04.10.2012

Kampuksen Dynamon uusi päävalmentaja kaudella 2012-2013 on Kerkko Huhtanen. Huhtanen on vastannut joukkueen harjoittelusta jo elokuusta alkaen, mutta yksivuotinen sopimus saatiin sorvattua vasta nyt.



georg.jpg

KaDy-nimeen "Georg" reagoiva Huhtanen on pelannut Dynamossa syksystä 2008 asti. Kolme viimeistä kautta hän on pelaamisen ohessa toiminut päävalmentaja Tero Kelhälänvalmennusapuna alati kasvavalla vastuulla. "Georgin" pelaajaura jatkuu päävalmentajapestistä huolimatta, sillä viime kausien luottomiestä tarvitaan myös toteuttamassa omia ideoitaan parketilla.

(Kuva: KaDy siirtyy Huhtasen aikaan)


Tuore päävalmentaja lähtee kauteen luottavaisin mielin.
- Viralliset tavoitteet asetetaan pelaajien kanssa myöhemmin, mutta Super cupin voiton ja syksyn treenien perusteella joukkueella näyttäisi olevan tahtoa isompienkin pokaalien jahtaamiseen, "Georg" kertoo.

kaihlis-pelaajakortti.jpg

Fysiikkavalmennuksesta vastaa niin ikään pelaajan statuksella jatkava Jussi Kaihlajärvi, joka tietää entisenä pikajuoksijana, miten kadynmiehet saadaan viritettyä huippukuntoon."Kaihlis" veti oheisharjoituksia jo viime kaudella, mutta nyt tavoitteena on siirtyä aiempaa henkilökohtaisempaan valmennukseen ja säännöllisempään harjoitteluun myös fysiikkatreenien osalta.


(Kuva: "Kaihlajärven Jussi ei vastustajaa kumarra...")


Tiimin täydentää manageri Samu Kytölä, joka toimii tarvittaessa apuvalmentajana työntäyteisen manageripestin ja muun elämän sallimissa rajoissa. "Smaugilla" on pitkä kokemus KaDy-valmentajana piirisarjatasolla ja liiton sarjoissa.

Ave Georg ja koko valmennustiimi! Sunnuntaina mennään!

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.