22.03.2012 ENNAKKO: Jalometallinhuuhdonta alkaa lauantaina!
14.6.2019 21:07 Uutiset / Jaoston pääsivusto

ENNAKKO: Jalometallinhuuhdonta alkaa lauantaina!

22.03.2012

Futsal-Liigan pudotuspelit alkavat lauantaina puolivälierien ensimmäisellä koitoksella. Runkosarjan kakkosena KaDy saa vastaansa runkosarjan seitsemänneksi sijoittuneen TP-Kaarlen Kokkolasta. Kahdella voitolla pääsee välieriin.

Kaarle on KaDy:lle tuttu vastustaja, mutta yllätykselliseksi kokkolalaisryhmän tekee sen kokoonpanon mahdollinen vaihtuvuus. Jokainen Monnarille saapunut vastustaja on kuitenkin tähän asti totellut punamustan karuselli-pallonhalllintaa ja oikea-aikaista prässiä – onnistuuko Kaarle tekemään poikkeuksen?

Yritteliään Kaarlen kovinta kaartia on tällä kaudella edustanut hevosenpotkuinen Niko Kalliokoski. Katseet kiinnittyvät Monnarilla varmasti myös Kaarlen maalivahtiin.

Dynamon mahdollisten ratkaisijoiden lista sen sijaan on osoittautunut kauden mittaan jopa harvinaislaatuisen pitkäksi. Loukkaantumiset edelleenkin syövät pienen loven KaDy:n kokoonpanoon, mutta esimerkiksi eräs viime kauden kovimmista play off –pelaajista Kimmo Tolvanen on sorvattu pelikuntoon sopivasti tosipelien alkaessa. Siinä yksi potentiaalinen ratkaisija lisää KaDy-Hirviön palvelijakaartiin. Tolvasen lisäksi kannattaa huomioida viime kaudella vielä Kaarlen riveissä maaleja mättänyt Jarkko Ojala, jonka nykyvire lupailee, että mies saattaa hyvinkin rokottaa entistä seuraansa.

jaro_toimistolla.jpg

(Kuva: Viime viikon KaDy-TPK -ottelusta, Jarkko "Jaroslaw" Ojala "toimistolla" eli takatolpalla valmiina kuuraamaan pallon verkkoon. Etualalla Miika Hosio. Kuvaus: Hannu-Pekka Auraneva.)

Lauantain Monnarin koitoksen jälkeen KaDy matkaa heti seuraavana päivänä Kokkolaan, jossa mitellään puolivälierien toinen osa, ja mikäli otteluvoitot ovat tämän jälkeen tasan, pelataan keskiviikkona 28.3. Monnarilla ratkaiseva osaottelu.

Kokkolan Hollihaan nihkeä alusta osoittautui jo runkosarjan Kaarle-vieraspelissä hankalaksi, joten olettaa sopii, että KaDy-ryhmä on sunnuntaina jopa suuremman haasteen edessä kuin lauantaina. On kuitenkin muistettava, että Dynamo kaatoi Kaarlen runkosarjassa sekä kotona (7-3) että vieraissa (2-6). Otteluparin ennakkosuosikista ei siis ole epäselvyyttä, mutta "pudotuspelit ovat ihan eri maailma" -kliseessä on monesti todettu olevan vinha perä.

Kullanhuuhdonta alkaa lauantaina myös muilla paikkakunnilla. Muut puolivälieräparit ovat:

Ilves FS - Mad Max
GFT - Tervarit
Sievi Futsal - TPK


Tervetuloa lauantaina Monnarille kannustamaan koko Keski-Suomen Dynamo uusiin voittoihin!


KaDynastia 2012 jatkuu:

Futsal-Liigan 1. puolivälieräottelu,
Monitoimitalolla, la 24.3.2012 klo 14:00 alkaen
Kampuksen Dynamo vs. TP-Kaarle
Liput: 9€/5€ (kausikortilla 4€/2€)

Junnujoukkueet huom! Muistakaa mahdollisuus joukkuelippuun!

puolivalierajullari.jpg


Futsal-Liigan 2. puolivälieräottelu
Kokkolassa, Hollihaan hallissa, su 25.3. klo 16:00
TP-Kaarle vs. Kampuksen Dynamo

HUOM! Mahdollinen 3. puolivälierä Monnarilla keskiviikkona 28.3.!


   
Lisää uutisia
Kampuksen Dynamo ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat