24.03.2010 ENNAKKO: Opiskelijoiden SM-kisoista tavoitteena kulta
SeuraJulkaistu: 12.06.2019 00.00

24.03.2010 ENNAKKO: Opiskelijoiden SM-kisoista tavoitteena kulta

24.03.2010

KaDy matkaa viikonlopuksi (26.-28.3) Tampereelle vuosittain järjestettäviin opiskelijoiden futsalin SM-kisoihin, jonka kilpasarjaan on tänä vuonna ilmoittautunut kaikkiaan 16 joukkuetta eri puolelta Suomea. Viime vuonna Kuratossut-nimisenä esiintynyt KaDy-johdannainen kamppaili pronssin Jyväskylään tuoden näin kunniaa JYY:lle. Tänä vuonna tavoitteet ovatkin sitten tapissaan:

- Mikä tahansa alle kullan on meiltä kurainen esitys, pelaaja-valmentaja-manageri Smaug Kytölä lataa. - Turnaus on kärjen osalta äärimmäisen tasainen ja yllättäjiäkin saattaa löytyä, kuten esim. ailahteleva Skädäm. Johtajat puolustanevat mestaruuttaan viimeiseen veripisaraan saakka, eikä Staabikaan varmaan hevillä putoa, Smaug arvioi turnauksen suosikkeja. - Mutta tänä vuonna "Kädi on rautaa", kuten kuulin kadulla jonkun sanovan.

OSM-turnauksella on omat nettisivunsa, joilta on jo luettavissa muun muassa:

KaDy:n pelaajalista esittelyineen.

Smaug Kytölän ja muiden joukkueiden edustajien ennakointia.

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.