24
SYY
17.30
KaDy Edustus naiset, Naisten Futsal liiga

KaDy - GFT  3 - 4

Jyväskylä, Jyväskylän monitoimitalo

RAPORTTI: Kauden avauksesta yksi piste

Kauden 2023–2024 ensimmäinen sarjapeli päästiin pelaamaan kotona ja vastaan asettui kukapa muukaan kuin edelliskauden puolivälierävastustaja GFT. Espoolaisjoukkue on muuttunut viime kaudesta paljon; useita pelaajia on lähtenyt muualle, mutta myös uusia kasvoja tullut tilalle, joten hirveästi tarkempaa tietoa ei joukkueesta pelillisesti etukäteen ollut.

Dynamo aloitti heti pelin alussa hallitsemaan palloa ja maalipaikkojakin syntyi useampi jo pelin alkuminuuteilla. Läpi ottelun loistavia torjuntoja vieraiden maalilla esittänyt Lilli Sandström ei kuitenkaan ollut helposti ohitettavissa.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella ajassa 14:56 työnteko lopulta palkittiin, kun kotijoukkue pääsi siirtymään 1–0 johtoon. Rajapotkukuvion päätteeksi Emmi Rauhala viimeisteli näyttävän maalin Henni Parkkisen syötöstä. Ensimmäisen puoliajan suvereenista hallinnasta huolimatta lisämaaleja ei nähty, joten tauolle siirryttiin 1–0 lukemissa.

Ensimmäinen puoliaika oli täysin KaDy:n hallintaa, mutta tauolle siirryttiin vain 1-0 johdossa.

Toisella puoliajalla vierasjoukkue alkoi pikkuhiljaa heräilemään ja pallonhallinta tasoittui hieman. Toisen puoliajan ensimmäinen maali nähtiin kuitenkin kotijoukkueen toimesta, kun ajassa 22:44 Dynamo riisti pallon keskialueella ja hyökkäsi nopeasti vastaan. Henni Parkkisen nopea kärkkäri yllätti Sandströmin ja tilanteeksi 2-0.

Muutama minuutti myöhemmin GFT kavensi tilanteeksi 2-1, kun Ariana Marta pääsi laukomaan vapaasti noin kymmenestä metristä Hertta Riipisen syötöstä.

Kotijoukkueen pallonhallinnasta ja hyvistä maalipaikoista huolimatta seuraavankin maalin iski vierasjoukkue. Sandströmin pitkä heitto meni epäonnisesti Dynamon maalivahti Aliisa Terävän kautta maaliin ja tilanne oli tasan 2-2.

Dynamo yritti reikäpaidalla päästä johtoon ottelun viime minuuteilla. Tämä ei kuitenkaan tuottanut johtomaalia vaan Sandström pääsi potkaisemaan pallon tyhjään maaliin ja siirtämään vierasjoukkueen johtoon ajassa 38:18.

Kotijoukkue ei tästä lannistunut vaan jahtasi tasoitusta vimmatusti. Tasoitus saatiinkin vain 34 sekuntia myöhemmin; Sini Lauermaa katkaisi GFT:n rajapotkun ja pelasi pallon Sofi Saloselle, joka syötti takaisin Lauermaalle. Lauermaa pääsikin suoraan syötöstä viimeistelemään tarkasti ohi Sandströmin.

Tämän seurauksena varsinainen peliaika päättyi tasan 3-3 ja siirryttiin jatkoajalle. Viiden minuutin jatkoajalla ei maaleja kuitenkaan enää nähty ja täten voittajaa lähdettiin hakemaan voittomaalikilpailulla. Kympeiltä nähtiin vain yksi maali, jonka teki GFT:n Ronja Salmi. Salmen tarkka ja tulinen laukaus yllätti Dynamon maalille vaihdetun Heini Lehtipuun.

Näin ollen kauden ensimmäinen peli päättyi harmittavaan tappioon, mutta tuloksesta huolimatta pelissä oli todella paljon hyvää.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueen Sini Lauermaa ja vierasjoukkueen Lilli Sandström.

Tappiosta sisuuntuneena käännetään katseet jo kohti tulevaa viikonloppua, kun Dynamo aloittaa vieraspelinsä Tampereella Ilvestä vastaan lauantaina 30.9 klo 13 Kauppi Sports Centerissä.

Tilastot

3 - 4

GFT
14'MaaliRauhala Emmi
22'MaaliParkkinen Henni
26'MaaliMarta Ariana
28'Maalimaali Oma
38'MaaliLauermaa Sini
38'MaaliSandström Lilli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista
Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.