21
MAR
16.00
KaDy Edustus miehet, Miesten Futsal-Liiga

Akaa Futsal - KaDy   6 - 5

Monitoimitalo

Akaa Futsal voittoon viime minuuteilla Toijalassa - KaDy taisteli loppuun saakka

Kampuksen Dynamo taipui vauhdikkaassa Futsal-Liigan lauantain kärkipelissä Akaa Futsalille lukemin 6-5. Ottelun hahmoina häärivät hattutemput tehneet Dynamon Jere Intala ja kotijoukkueen Jussi Nyström.

Dynamo oli liikkeessä todella kapealla rosterilla ja mukaan oli nostettu junioreista mukaan Konsta Pohjonen ja Valtteri Lampila. KaDylta oli avainpelaajista sivussa muun muassa Jukka Kytölä, Italo Henrique, Tero Intala, Sergei Korsunov, Henri Louste ja Lassi Lintula.



Heikki Korhonen (vas.) ja Eemeli Hänninen (oik.) saivat paljon vastuuta ja iskivät maalit mieheen. (Arkistokuva)

Ottelu alkoi kuitenkin mainiosti jyväskyläläisten komennossa kun Mikko Kytölä syötti kulmapotkusta maalin eteen parkkeeranneelle Jere Intalalle, joka sijoitti varmasti maata pitkin pallon maaliin. Akaa-vahti Kasper Kangas oli tilanteessa voimaton. Ensimmäisen jakson puolivälin jälkeen Jussi Nyström tasoitti, mutta KaDyn hyvän prässipelin tuloksena Eemeli Hänninen pääsi nostamaan pallon tyhjään pömpeliin ja KaDy oli jälleen maalin karkumatkalla.



Jere Intala on noussut Futsal-Liigan pistepörssissä jo sijalle kolme tehoillaan 10+5. (Kuva Kirsi Nummela)

Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue peruutteli tehden pieniä virheitä ja Jere Intala viimeisteli illan toisen maalinsa. Jussi Nyström kuitenkin pääsi jakson lopussa paukauttamaan kovan vaparin verkon perukoille ohi Niila-Ville Laitisen ja taukolukemiksi 2-3.

Toisella jaksolla Jere Intala täydensi hattutemppunsa jakson puolivälin tienoilla, mutta kotijoukkueen Aleksi Pirttijoki kavensi ja Jussi Nummela toi akaalaiset jo tasoihin, lukemiin 4-4. Hieman myöhemmin Dynamon rosterin kapeus alkoi näkyä jo liikkeessä ja Nyström pääsi iskemään illan kolmannensa ja Ville Koskela latoi pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppumista lukemiksi 6-4.

Heikki Korhonen pääsi tuuttaamaan viimeisellä minuutilla lähietäisyydeltä vielä Dynamon maalin päähän mainion syöttökombon päätteeksi, mutta kiri ei enää riittänyt vaan Akaa Futsal korjasi täydet kolme pistettä pussiinsa.

KaDyn kapteeni Mikko Kytölä oli tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen vaikka kolmen pisteen menetys lopussa harmitti.

- Peli oli rankka, koska vaihtopelaajia ei juurikaan ollut. Taistelimme pisteistä loppuun asti, vaikka lähtökohdat olivat todella hankalat. Olen todella ylpeä joukkueen periksiantamattomuudesta, kolme syöttöpistettä kerännyt maajoukkuemies kertasi ottelua tuoreeltaan taiston tauottua.

- Etenkin Bene (Filppu), Eemeli (Hänninen) ja Heikki (Korhonen) ottivat hyvin vastuuta, ja sitä me heiltä odotimmekin. Jos jotain hyvää tästä loukkaantumiskurimuksesta voi hakea, niin ainakin youngit saavat arvokkaita kokemuksia ja itseluottamusta tulevaa varten.

KaDyn parhaana palkittu Jere Intala oli samoilla linjoilla kapteeninsa kanssa.

- Kova oli taistelu ja pitää olla ylpeä koko joukkueesta tänään. Vähän ehkä alkoi jalka painaa lopussa syystäkin ja Akaa oli hieman terävämpi lopussa ja otti täyden pistepotin.
Tietenkin onnistumiset tuo itseluottamusta lisää, mutta harmittaa tietenkin että maalit eivät riittäneet pisteisiin tänään.

Jere Intalan tehot ovat olleet huikeat viime aikoina ja maajoukkuevalmentaja Mićo Martićin kirjoihin miehen nimi on varmasti alleviivattu jo isolla pensselillä.

- Maajoukkueen puolella kisajoukkueeseen on todella kova kilpailu, joten maltilliset odotukset sen suhteen. Jokaiseen maajoukkuetapahtumaan on tietenkin kova halu päästä ja pitkän tähtäimen tavoite vakiinnuttaa paikka joukkueessa, Intala hahmotti.

Akaa nousi voitollaan Futsal-Liigassa toiseksi ja KaDy tippui neljänneksi GFT:n voittaessa päiväottelussa Mad Maxin. FC Kemi voitti sarjajumbo Alastaron Urheilijat ja jatkaa sarjakärjessä. KaDy on nyt neljä pistettä kemiläisiä perässä, kun kärkijoukkueet ovat pelanneet kahdeksan ottelua.

KaDyn miesten seuraava liigaottelu on lauantaina 27.11. kotihallissaan Monitoimitalon ÄSSÄ-Areenalla klo 16.


Tilastot
Akaa Futsal

6 - 5

3'MaaliIntala Jere
11'MaaliNyström Jussi
12'MaaliHänninen Eemeli
15'MaaliIntala Jere
17'MaaliNyström Jussi
27'MaaliIntala Jere
28'MaaliPirttijoki Aleksi
32'MaaliNummela Jussi
35'MaaliNyström Jussi
38'MaaliKoskela Ville
39'MaaliKorhonen Heikki

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista
Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.