"Joskus käy niin, ettet sinä valitse joukkuetta" - henkilökuvassa Hannu Lintukoski

Monnarin lehtereillä on vuosien saatossa nähty monta uskollista KaDy-kannattajaa. Yksi vahvimmin kasvonsa ja etenkin äänensä punamustalle yhteisölle antaneista on varmasti Hannu Lintukoski. Nettitoimitus suostutteli ”Handen” pohtimaan suhdettaan Dynamoon. Ave Hande!

”Joukkue valitsee sinut”

– Olen Hannu Lintukoski, kohta 54-vuotias näyttelijä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Muutin Jyväskylään 1995, ja kas kummaa, Dynamo perustettiin samana vuonna. Sattumaako...?

– Dynamon meininkiin tutustuin vuonna 2001, kun teatterilla oli West Side Story -musikaali ja mukana oli legendaarinen dynamolainen Matti Ruuska. Hänen johdollaan Jyväskylän kaupunginteatteri voitti teattereiden Suomen mestaruuden vuonna 2000. Matti teki loppuottelussa hattutempun. Hän kysyi mukaan Dynamon treeneihin, ja se lämmitti: en ollut päässyt minkään jyväskyläläisen futisseuran toimintaan mukaan, en oikeastaan tiennyt kuin JJK:n enkä oikein lämmennyt fanittamaan heitä – kävin kyllä peleissä ja tietysti toivoin kaikkea hyvää, mutta jotain puuttui. Sitten tulivat ne keväiset treenit Dynamon kanssa Kampuksen kentällä 2001. Tein pari maalia, ja meno oli muutenkin kun keväisellä varsalla. Treenien lopussa olin maalivahtina ja lähdin hakemaan reilusti ohi menevää palloa, jolloin törmäsin tolppaan: sairaalareissu samana päivänä kun lääkärilakko alkoi. Siitä alkoi matka Dynamon kanssa.

– ”Joskus käy niin, ettet sinä valitse joukkuetta, joukkue valitsee sinut” – tämä sanonta pitää kohdallani paikkansa.

Muistot

– Muistoja on todella paljon: Huhtaharjun koulu ja ratkaiseva matsi noususta Futsal-Liigaan oli huikea, samoin tietenkin molemmat mestaruudet. Monet parhaat muistot liittyvät Riemua vastaan käytyihin peleihin. Varsinkin kuuluisa ”viimeisen sekunnin maali” -matsi hämmästyttää yhä – eihän tuollaisia näe kun elokuvissa: pahasta tappioasemasta nousu tasoihin ja sitten takaisku viimeisellä sekunnilla.

– Lämmöllä muistan vielä kauden 2016–17. Mestaruus oli lähempänä kuin ikinä, ja sitten Sievi tasoitti, kun peliä oli joku reilu minuutti jäljellä. Tappio rankkareissa söi kyllä miestä. Tuolla päivämäärällä, 5. toukokuuta, olisi ollut hieno voittaa, se kun esiintyy ikuistettuna rockhistoriaankin Bob Dylanin ja Eppu Normaalin myötä. Oli vielä kuuma päivä, olisi ollut mukava pötkötellä suihkualtaassa jossain kaupungilla. Sen kauden tie loppuotteluun asti oli kuin hyvästä eurooppalaisesta elokuvasta: alkukausi oli hieman kangertelua, mutta kauden aikana nähtiin mieletön nousu, ja pelaaminen pudotuspeleissä oli sellaista taistelevaa ja taidokasta Dynamoa, jota ei unohda.

– Tietysti on aina juhlapäivä, kun pääsee katsomaan Dynamon matsia, tuli voitto tai tappio. Tästä kesken jääneestä kaudesta olisi tullut kyllä mielenkiintoinen.

KaDy-perhe

– Vuosien myötä Dynamon katsojissa on tapahtunut paljon muutosta, pelkästään positiiviseen suuntaan. Väkeä on ollut ennätyslukemia runkosarjankin matseissa, ja ikärakenne on konkreettisesti vauvasta vaariin. Huhtaharjulla ja vielä Monnarillakin alussa pelejä taisi käydä katsomassa suurimmaksi osaksi pelaajien kaverit ja jotkut asiasta kiinnostuneet. Nythän toiminta on todella loistavasti organisoitua: on monta joukkuetta junioreista alkaen, ja naisillakin ollut joukkueita jo pitkään. Meininki on tosi ammattimaista, vaikka ”rakkaudesta lajiin” sitä suurimmaksi osaksi tehdään. Taustoissa Jussi ”Dollari” Väisänen on loistava verkostoitumaan ja markkinoimaan – kiitosta myös hänelle.

– Katsomossa on huomioitu ns. ”tavalliset katsojat” ja annettu parhaat paikat keskeltä heille. Ei olisi ehkä kiva, jos joku lajiin tutustumassa oleva joutuisi kuuntelemaan vastoin tahtoaan kovaa huutoa korvansa juuressa ja siirtymään siksi sivummalle. Oikeasta lohkosta on sitten tullut ”Ultra-katsomo”, jonne saa tulla kuulemaan isompaa huutoa.

– Hyvässä hengessä se huutokin tapahtuu. Jonkun kerran järkkäri on joutunut pyytämään, etten vaihtaisi paikkaa ja laittaisin paidan päälle. Molemmat tapahtuivat viime vuonna SoVo-välierissä, kun kävin psyykkailemassa vastustajan puoliskolla. Tuuletin KaDyn maalia samanlaisella tuuletuksella kuin SoVo omiaan. Gezim Voca ainakin mulkaisi mukavan pahasti. Ja kun juhlin voittoa, joku vastustajan kuumakalle alkoi osoitella kentällä ja järkkäri kävi sanomassa paidasta.

Tunnusta väriä

– Teatterilla pitää kampaamon kanssa puhua ajoissa pleijareiden alla kampausasiat. Pitää miettiä, miten hiukset kulloiseenkin esitykseen asetellaan, ettei punamusta irokeesi pomppaa pahemmin esille. Sen verran punk-henkistä väkeä meillä on kampaamossa töissä, että ihan mielellään se on minulle leikattu. Tänä keväänä olisi ollut hyvä tilanne, kun oli jokaisessa näytelmässä hattu tai peruukki päässä. Ehkä olisin vetänyt keesin jo ensimmäiseen pudotuspeliin.

Peli ja sen pelaajat

– Kaikkien aikojen unelmakokoonpanoa on mahdotonta nimetä, sen verran hienoja ja hyviä pelaajia on seurassa käynyt. Hehän ovat minulle oikeastaan rocktähtiä, ja ihailen heitä niin ylöspäin katsoen kuin mahdollista. Ehkä ensimmäinen fanit tuuletuksillaan huomioon ottanut tähti oli vuosikymmenen alussa Antti Maltsin: hiukset oli aina laitettuna, ja maalin jälkeen hän otti polvillaan liukua katsomoon päin ja jotain muutakin tyylikästä – noinhan se tila otetaan haltuun teatterissakin. Joskus vuosina 2011–15 pelannut Sadeg Akhawan oli ”kynä” jätkä, jonka syötöt ja omat ratkaisut maalinteossa hipoivat nerokkuutta. Harmi kun hän on kadonnut kuvasta, olisi ollut potentiaalia vaikka mihin.

– Vanhoja klippejä katsoessa kolmikko Arash Muridiyazd, Jussi Kaihlajärvi ja Mikko ”Roisto” Takala olivat tehokas trio. Arash ja Jussi olivat isossa roolissa kevään 2017 finaaleissa. Käsittämättömän nerokasta tekniikkaa edustaa tietysti Sergei, tuo futsalkenttien herrasmies! Jani ”Bambi” Korpela – mikä fysiikka ja tatsi palloon! Tero Intala olisi ollut ilman loukkeja korkealla pistetilastoissa, verraton viimeistelijä. Mösjöö ”Maagi” Hosio on tietysti ihan oma lukunsa, josta tarinaa riittäisi. ”Rage” Rautiainen, huippujätkä ja huippulaukaus. Juho Väinälää ja Lassi Lintulaa ehdin kaivata seuraan jo pitemmän aikaa. Kiki Radin, Newton Jr ja ”Taavi” Parente olivat super-onnistuneita ulkomaalaisvahvistuksia. Kun pelit kovenivat, herrat nostivat oman tasonsa aivan pilviin ja tulosta tuli! Maalivahteina tietysti maailman parhaat ”Nippe” Laitinen ja ”Juppis” Savolainen.

– Ehkä joukkueen sielun muodostavat sitten veljekset Kytölä. Siinähän se näkyy, mitä he lajille antavat. Sielu on pelissä, niin kuin tietysti monella muullakin. Varmasti hienoja pelaajia jää nyt mainitsematta, mutta se on varmaa, että kun sen puna-mustan paidan laitatte päällenne, olette minulle jotain samaa kuin John Lennon, David Bowie ja Marlon Brando.