ENNAKKO: Tuplapelireissu Pirkanmaalle
SeuraJulkaistu: 01.11.2019 00.00

ENNAKKO: Tuplapelireissu Pirkanmaalle

KaDyn hirviölauma matkustaa viikonlopun viettoon Pirkanmaalle. Isäntinä ovat ensin tuttu viime vuosien puolivälierävastustaja Mad Max ja sitten PP-70, jonka kanssa Dynamolla on ollut kosolti pelaajaliikennettä.

Mad Max – KaDy
2.11. klo 15
Valkeakosken liikuntahalli

KaDy matkustaa lauantaina varsin tutun vastustajan vieraaksi: kahdella edellisellä kaudella Dynamo on saanut puolivälierävastustajakseen valkeakoskelaisen Mad Maxin (ja klaarannut lopulta playoff-sarjat puhtaalla pelillä).

Mad Max kuuluu Suomi-futsalin perinteikkäisiin seuroihin. Viime vuosikymmenellä ”koiralauma” voitti kertaalleen sekä Suomen mestaruuden että Cupin. Kaudella 2016 Mad Max piipahti Ykkösessä ja palasi liigaan, jossa saavutti espanjalaisen pelaaja-valmentaja Alexin johdolla kelpo tuloksia – juurikin mainitut kaksi puolivälieräpaikkaa.

Alex jäi alkaneen kauden alla pois, ja hänet korvasi konkarivalmentaja Tomi Tuominen (TPK, SoVo, Tervarit). Viime kaudella Matti Jussila kantoi suuren vastuun kentällä, ja futsal-kansan tietoisuuteen (ja maajoukkuerinkiin) nousi nuori maalinsylkijä Justus Kunnas. Tälle kaudelle ”Maxit” vahvistuivat muun muassa maajoukkuemies Mika Jussilalla (kyllä, Matti Jussilan veli) ja Yasar Elbellerillä Akaasta (Leijona) – KaDy-yleisölle viime kausien finaalipeleistä varsin tutuilla miehillä.


Alex käskytti viime kaudella menestyksekkäästi koiralaumaa. Dynamo oli kuitenkin liian kova pala puolivälierissä.

Mad Max on aloittanut kauden pirteästi: Riemusta se otti roiman kotivoiton lukemin 11-3, ja Sievi kaatui vieraspelissä tuloksella 0-2. Tasainen JoSePa-kotiottelu päättyi koskilaisten voittoon jatko-ottelussa. Sen sijaan sarjan ennakkosuosikki Akaa Futsal (entinen Leijona Futsal)
voitti oman kotiottelunsa juuri ennen lokakuun maaottelutaukoa. Mad Maxilla on siis peräjälkeen vastassaan viimeisten kahden kauden kulta- ja hopeajoukkueet, ja ensimmäisen haasteen se hävisi, vaikka ehti kertaalleen nousta kolmen maalin päästä tasoihinkin.

Kuinka ollakaan, myös KaDy on kohdannut Riemun, JoSePan ja Akaan. Näistä JoSePa kaatui kotonaan lukemin 2-4 ja Riemu kauden avanneessa jäähallipelissä 5-0. Akaassa ei ollut Dynamollekaan pisteitä tarjolla, vaan isännät veivät ottelun lukemin 5-3 (2-2). Näin ollen Mad Max on sarjataulukossa neljäntenä kahdeksalla pisteellä, yhden ottelun vähemmän pelannut KaDy seitsemäntenä kuudella pisteellä.

Dynamo-miehistöllä on pisteiden lisäksi tavoitteena jatkaa pitkää putkea: se ei ole koskaan hävinnyt Valkeakoskella. Ainoa tasapelikin on keväältä 2010. KaDyn pelaajista Lassi Lintula, ”Sege” Korsunov ja kapteeni Mikko Kytölä edustivat viime viikolla Suomea MM-karsintaturnauksessa. Mad Maxin avainpelaaja Matti Jussila kärsii ottelussa pelikieltoa.

KaDy vs. Mad Max kautta aikojen:
23 voittoa, 2 tasapeliä, 2 tappiota (maaliero 126–55)


PP-70 – KaDy
3.11. klo 13
Tesoman palloiluhalli

Pirkanmaan turneen toinen ottelu pelataan Tampereen Tesomalla, jossa vastassa on PP-70. PP:n kanssa yhteistä liigahistoriaa ei ole aivan yhtä pitkältä ajalta kuin Mad Maxin kanssa, mutta Jyväskylän kampuksen ja Länsi-Tampereen välillä on ollut paljon liikennettä. ”PeePeetä” valmentaa Dynamon ex-maalivahti Henri Hytönen, ja KaDy on houkutellut riveihinsä PP:n liigaan nostaneita runkomiehiä: maajoukkuemies Sergei Korsunov kuuluu jo jyväskyläläiskalustoon, ja KaDysta Akaaseen siirtyneen Tero Intalan tossut peri tälle kaudelle nuorempi veli Jere. Dynamossa mestaruuden voittanut Joona Valkama palasi tälle kaudelle PP:seen.

Viime kaudella KaDya edustanut Joona Valkama pelaa tänään kasvattiseuransa nutussa.

Vauhdikas PP-70 on tanakasti liigan keskikastin joukkue, joka nousi pääsarjaan vuonna 2014, mutta ei vielä ole saanut jalkaa pudotuspelioven väliin. Tämä kausi on alkanut hyvin: neljästä pelistä on kasassa kaksi voittoa ja yksi jatko-ottelussa hävitty tasapeli FC Kemiä vastaan. Someron Voimasta tuli voitto maalirikkaassa vieraspelissä (6-8) ja hegemoniaottelu Ilvestä vastaan kääntyi PP:lle lukemin 0-4. Ennen maajoukkutaukoa GFT kävi kuitenkin hakemassa pisteet Tampereelta pelissä, joka päättyi lukemin 2-4.

Tällä kaudella PP:ssä esiin ovat nousseet muiden muassa tutut Vili-Atte Mäkinen, joka on neljässä pelissä tehnyt tehot 4+4, ja Mikko Ala-Hakuni (5+1).

Kauden alla KaDy voitti PP:n harjoitusottelussa Jyväskylässä lukemin 9-4. Illan komeimmasta osumasta vastasi kuitenkin PP:n Topias Perkiö. Liiga- ja cup-otteluissa KaDy on aina vetänyt pidemmän korren.

KaDyn ja PP-70:n aiemmat kohtaamiset:
11 ottelua, 11 voittoa (maaliero 69–15)

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.