Futsalin MM-karsinta: Suomi taisteli, Espanja voitti 4–1
SeuraJulkaistu: 24.10.2019 00.00

Futsalin MM-karsinta: Suomi taisteli, Espanja voitti 4–1

(Arkistokuva Tampereelta huhtikuulta 2019: Leo Hynninen)

Futsalin MM-karsinnan Main Round (32 parasta maata) pyörähti käyntiin keskiviikkona ja Suomen osalta torstaina. Puolan Zielona Górassa pelattavassa lohkossa Suomi hävisi avausottelunsa Euroopan ykkösmaa Espanjalle maalein 4–1 (3–1).

Huhtikuussa pelatuissa harjoitusotteluissa Suomi oli venynyt Espanjaa vastaan niukkaan 1–2-tappioon (Tampere) ja sensaatiomaiseen 1–0-voittoon (Vantaa), joten maailman huippumaajoukkue tuskin aliarvioi Suomea hetkeäkään. Ensimmäiset 14 minuuttia Suomen pelisuunnitelma toimi silti liki täydellisesti ja palloa tehottomasti pyörittänyt Espanja pysyi poissa parhailta maalipaikoilta. Panu Autio vei Suomen 0–1-johtoon laukomalla Mikko Kytölän sivurajavolleyn kaukaa voimalla alakulmaan ja yllätys oli muhimassa Espanjan pallonhallinnasta huolimatta.

Ensimmäisen puoliajan viimeiset kuusi minuuttia olivat suomalaisittain synkkiä: Osasunan tähti Rafa Usín toi espanjalaiset vaparista tasoihin laukomalla pallon kahden tolpan ja Suomen maalivahti Antti Koivumäen selän kautta sisään. Hetkeä myöhemmin Raúl Campos vei Espanjan johtoon maalinsuulta ja taukolukemat 3–1 viimeisteli Barcelonan Boyis tarkalla kaukolaukauksella kellontarkan syöttökuvion päätteeksi. Mainio alku ja piilevä suuryllätys oli menetetty lyhyessä ajassa.

Toisella puoliajalla Suomi haastoi ja raastoi vahvasti, mutta Espanja pelasi pallovarmasti eikä Suomi päässyt huipputonteille. 26 minuutin kohdalla Juan Emilio laukoi 4–1, mikä jäi ottelun loppunumeroiksi.

Ottelun laukaukset menivät Espanjan hyväksi 41–12, laukaukset kohti maalia 17–4.

Kampuksen Dynamosta Suomea edusti kolmikko Mikko Kytölä – Sergei Korsunov – Lassi Lintula. KaDysta Euroopan ammattilaiskentille ponnahtaneet Jukka Kytölä, Jani Korpela ja Miika Hosio olivat myös pelaavassa kokoonpanossa. Maalivahti Juha-Matti Savolainen katsoi ottelun penkiltä.

Suomi kohtaa perjantaina klo 21.00 (Suomen aikaa) isäntämaa Puolan ja sunnuntaina 18.00 (Suomen aikaa) Georgian. Puola ja Georgia pelaavat myöhään torstai-iltana.

Suomen lohkon ottelut (kellonajat Suomen aikaa)

To 24.10. klo 18.00 Espanja – Suomi 4–1 (3–1)

Pe 25.10. klo 21.00 Puola – Suomi

Su 27.10. klo 18.00 Suomi – Georgia

Kaikkien otteluiden peliareenana on CRS Hala, Zielona Góra, Puola.

Kaksi parasta maata jatkaa Elite Roundille 16 parhaan joukkoon.

UEFA:n maiden MM-karsinnan Main Roundilla pelaa 32 maata, joista 16 parasta (jokaisen lohkon 2 parasta) jatkaa Elite Roundille. Lokakuussa 2020 Liettuassa pelattaviin MM-kisoihin pääsee UEFA:n karsinnasta kuusi parasta maata. Elite Roundin lohkot arvotaan 7. marraskuuta.

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.