12.02.2017 RAPORTTI: KaDy voittojen tielle: Kemi kaatui iltavaloissa
SeuraJulkaistu: 21.06.2019 00.00

12.02.2017 RAPORTTI: KaDy voittojen tielle: Kemi kaatui iltavaloissa

12.02.2017

KaDy – FC Kemi 4–2 (3–1)

ara2016-17.jpg

Dynamo onnistui kääntämään laivansa voittojen tielle sunnuntain iltavaloissa kemiläisvieraiden kustannuksella. Avausjaksolla KaDy onnistui pitkästä aikaa hieman paremmalla prosentilla maalipaikoissaan ja karkasi nopeaan kolmen maalin johtoon, maalintekijöinä oma maali, Arash Muridiyazd (oik.) jaMikko Takala (vas.).

Kemi kavensi avauspuolikkaalla ansaitusti 3–1:een ja kuroi toisella puoliajalla vielä maalin päähän, mutta KaDy jäädytti pelin onnistuneesti. Ottelun kulminaatiopisteiksi muodostuivat lyhyen ajan sisällä Kemin parhaan pelaajan Iiro Vanhan epäonninen loukkaantuminen, Arashin 4–2-maali ja kemiläismaalivahti Marko Pirneksen ulosajo kahdella turhalla keltaisella.

Sitä seuranneessa ylivoimapelissä Dynamo tuhnuili aivan kuten 10 metrin vaparipisteeltäkin vieraiden rikkeiden paukuttua yli, mutta kotivoitto ei enää loppuminuuteilla ollut millään tavalla uhattuna.

rove2016-17.jpgTällä kertaa oltiin ensimmäisen jakson jälkeen jopa onnekkaita, että johdettiiin kahdella maalilla. Nippe (Laitinen) otti muutaman todella hyvän torjunnan ja piti meidät johdossa koko avauspuoliajan. Lisäksi virheet täyttyivät aivan liian varhain, mutta vältyimme kymppimetrisiltä omaan päähän, päävalmentaja Mikko Kytölä erittelee.

Lopulta kuitenkin kypsä ja ansaittu kotivoitto, joka on työmoraalin kannalta tuiki tärkeä. Useat pelaajat saivat paljon vastuuta ja suoriutuivat ruudustaan hyvin. Erityisesti iloitsen Roiston (Mikko Takala) kovasta panoksesta.

Tilastot ja tarkempi raportti täällä.

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.