07.11.2015 RAPORTTI: Tehokas Dynamo voitti Oulussa
SeuraJulkaistu: 19.06.2019 00.00

07.11.2015 RAPORTTI: Tehokas Dynamo voitti Oulussa

07.11.2015

jekku.jpg

Kampuksen Dynamo otti pohjoisen kiertueensa ensimmäisellä etapilla tärkeän vierasvoiton Oulun Tervareista maalein 2-6 (0-2). Erityisen muikealla pelipäällä oli oululaisia alituiseen jallitellut Jere Keskinen (kuvassa), joka teki toisella jaksolla pitkien soolojuoksujensa perään kaksi maalia. Myös kapteeni Jukka Kytölä osui kahdesti.

Numeroitaan tasaisemman ottelun käänsi KaDyn voitoksi päävalmentaja Tero Kelhälän mukaan ennen kaikkea tehokas viimeistely maalitilanteissa:

- Tasokas viimeistely oli tänään voiton avaimena. Pistettiin sisään silloin kun piti, josta hyvänä esimerkkinä Tervarien niskan lopullisesti katkaissut Tuomas Linjamäen1-4-maali 10 metrin pisteeltä.

- Aivan tyytyväinen en joukkueen kurinalaisuuteen ollut, sillä diagonaalit aukesivat ajoittain pahasti ja Tervarit olisi vähänkin paremmalla viimeistelyllä pistänyt meidät todella ahtaalle. Toki maalissa Juha-Matti Savolainen pelasi taas kerran hienosti.

Komeaa voittoa ei ehditä erityisemmin makustelmaan, sillä ottelu FC Kemin vieraana alkaa huomenna jo kello 15:00.

Tilastot ja raportti täällä.

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.