01.11.2015 RAPORTTI: Puhtaalla pelillä kotivoitto FC Kemistä
19.6.2019 14:08 Uutiset / Jaoston pääsivusto

RAPORTTI: Puhtaalla pelillä kotivoitto FC Kemistä

01.11.2015

KaDy-kippari Jukka "Kajuk" Kytölän paluu liigaparketeille toi myös punamustat takaisin voittokantaan. Lauantaina Dynamo haki pilkkukisan kautta historian ensimmäisen runkosarjavoittonsa GFT:n kotisalista Espoosta. Sunnuntaina Jyväskylään saapui sarjanousija FC Kemi, joka oli aloittanut ensimmäisen liigakautensa pirteästi ja napannut pisteitä kaikissa kolmessa aiemmassa pelissään. Nuoret kemiläiset pistivät hyvin kampoihin, mutta joutuivat lopulta taipumaan KaDy-hirviön edessä lukemin 3-0 (1-0).

jukka_kytola-lahikuva2014.jpg

"Kajuk" nousi sunnuntaina ottelun hahmoksi ollen mukana jokaisessa ottelun maalissa. Toisena isäntien sankarina esiintyi maajoukkueessakin viime aikoina nollapelejä otellut Juha-Matti "Juppis" Savolainen, joka joutui muutamia kertoja kurottautumaan näyttäviinkin venymisiin.

Helposta kotivoitosta sunnuntain ottelussa ei ollut kyse. Vieraat olivat urheilullisia, taitavia ja voitontahtoisia, ja muutamaan otteeseen peli meni kiivaaksi pystypainiksi, jossa kunnostautui esimerkiksi Tarkko "Tarkovski" Savela, joka sai varsin hyvin pidettyä kurissa ja nuhteessa kokeneen Keijo Huuskon ja vieraiden parhaana palkitun Iiro Vanhan. Dynamon maaliteko näytti kuitenkin alkuun takeltelevan, ja Juha "Huge" Huusko sai avattua maalitilin vasta ensimmäisen puoliskon viimeisellä minuutilla.

Tilastot ja tarkempi raportti ottelusta löytyy täältä.


   
Lisää uutisia
Kampuksen Dynamo ry
«  Toukokuu   »
Kategoriat