27.03.2015  ENNAKKO: Runkosarja pakettiin Turussa
SeuraJulkaistu: 19.06.2019 00.00

27.03.2015 ENNAKKO: Runkosarja pakettiin Turussa

27.03.2015

Futsal-Liiga, 22. kierros
TPK - KaDy
La 28.3.2015 klo 15:00
Samppalinnan palloiluhalli, Turku

Pöly on hiljalleen laskeutunut maajoukkueen EM-karsintaturnauksen jäljiltä, mutta futsalin ystävillä riittää laadukasta nähtävää vielä pitkälle loppukevääseen. Kotimaisen liigakauden huipennus alkaa nimittäin olla käsillä ja ratkaisuottelut tullaan pelaamaan seuraavan viiden viikon kuluessa. Pudotuspelit käynnistyvät lauantaina 4.4 ja kauden 2014-15 Suomen mestarin nimi on selvillä viimeistään sunnuntaina 3.5.

Ennen pääsiäisviikonloppuna alkavia puolivälieriä ohjelmassa on kuitenkin vielä huomenna lauantaina pelattava runkosarjan viimeinen kierros, joka tarkoittaa Kampuksen Dynamon kohdalla päivämatkaa Turkuun. Täsmällisempi määränpää löytyy Aurajoen eteläpuolella sijaitsevasta ja ajan jo hieman patinoimasta Samppalinnan hallista, jonka sinisellä lattialla ottelua isännöi perinteikäs liigajoukkue TPK.

ENNAKKOASETELMAT

KaDy on päätöskierrokselle lähdettäessä varmistanut jo runkosarjan toisen sijan, joka antaa mahdollisuuden valita puolivälierävastustaja kolmen eri vaihtoehdon väliltä ja takaa lisäksi pudotuspelien kotiedun vähintään välierävaiheeseen saakka. Dynamolla on toki teoreettiset mahdollisuudet nousta vielä tasapisteisiin kolme pistettä edellä kulkevan Sievin kanssa, mutta kärkijoukkueen tappio viimeisessä ottelussaan Mad Maxin vieraana on äärimmäisen epätodennäköinen ja lisäksi sieviläisten etuna on kuusi yksikköä KaDya parempi maaliero. Käytännössä Dynamo lähtee siis Turkuun pitkälti hiomaan aseitaan pudotuspelejä silmälläpitäen, joskin pienenä lisäpontimena voi nähdä kehnohkon Samppalinnan tuloshistorian kohentamisen, sillä KaDy on tehnyt liigavuosinaan TPK:n kotisaliin viisi vierailua ja vain kerran - marraskuussa 2012 - on palattu Jyväskylään täyden kolmen pisteen voittopotin kanssa. Kuluvan kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen joulun alla Monnarilla päättyi Dynamon voittoon luvuin 6-2.

TPK:lla on puolestansa lauantain kierroksella vielä runsaasti panosta, sillä liigakarsinnat välttääkseen kotijoukkue tarvitsee paitsi kolmen pisteen voiton omasta ottelustaan, myös PP-70:n tappion Somerolla. Jo toisella perättäisellä kaudella liigan pohjaneljännekseen juuttuneet turkulaiset pelasivat syyskierroksen varsin lupaavasti ja paikka pudotuspeleissä vaikutti jopa todennäköiseltä. Kevätkierroksen kymmenestä ottelustaan TPK on kuitenkin onnistunut keräämään ainoastaan kahden kotivoiton tuomat kuusi pistettä, ja kun lähimpien kilpakumppaneiden kuntokäyrät kääntyivät alkuvuodesta vastaavasti nousuun, näyttää juuri nyt siltä että kausi Turussa jatkuu runkosarjan jälkeen liigakarsintaotteluilla FC Kemiä vastaan.

SEURAA TÄTÄ

KaDyn menestys on näkynyt koko kauden ajan myös futsal-liigan pistepörssissä. Runkosarjan viimeiselle kierrokselle lähdettäessä tutut punamustat nimet Miika Hosio (33+21), Jukka Kytölä (22+30) sekä Arash Muridiyazd (23+23) löytyvätkin kyseisen listan kolmelta ylimmältä riviltä.

33 kaappia takonut ja runkosarjan yhden kauden maaliennätyksen edellisellä kierroksella haltuunsa ottanut "Maagi" on vahvoilla liigan maalikuninkaaksi. Lähimmät uhkaajat ovat Sievin Rami Tirkkonen ja SoVon Arber Istrefi, joilla on kumpaisellakin tilillään 29 osumaa.

"Kajukin" 30 maalisyöttöä on niin ikään sarjan paras noteeraus sarallaan, tosin samaan on yltänyt myös LeiF:n Nenad Rancic. Runkosarjan yhden kauden ennätys maalisyöttöjen osalta on 32 kappaletta ja se on Sievin Nikola Ercegin nimissä viime kaudelta.

"Q":N KOMMENTIT

johto-kelhis.jpgKadyfutsal.net pyysi päävalmentaja Tero Kelhälää kommentoimaan lauantain ottelua sekä muita ajankohtaisia aiheita. Seuraavassa "Q":n näkemyksiä:

- Minkälaisella teemalla Turkuun lähdetään, kun sarjasijoituksen suhteen ei KaDylle pelillä enää käytännössä panosta ole?

- Lähdemme Turkuun vapautuneesti pelaamaan voitosta. Kotijoukkueella on ottelussa enemmän panosta, mutta 3 pistettäkään ei välttämättä riitä heille välttämään vierailua Meri-Lappiin. Aloitamme maajoukkuenelikolla, mutta pyrin peluuttamaan kaikkia kokoonpanon pelaajia ottelussa. Ottelun teemaksi nousee kurinalainen pelaaminen puolustussuuntaan, sillä mitä enemmän keväinen aurinko lämmittää, sitä kurinalaisempia on oltava.

- Dynamon kannattajia kiinnostaa varmasti kuinka tammikuussa loukkaantuneen maalivahti Niila-Ville Laitisen toipuminen on edistynyt - onko "Nipen" tilanteesta kerrottavaa?

- "Nipen" jalka on kuntoutunut odotettua nopeammin. Esimakua tästä antoi jo menestyminen Dynamon sisäisessä karting-kisassa. "Nippe" on jo treenannut täysipainoisesti joukkueen mukana ja jalka kestää iskuja. Nyt hän kaipaa enemmän lajitreenejä, jotta "tatsi" torjuntatyöhön palautuisi 2 kuukauden tauon jälkeen, ja sitä kautta pystyisi haastamaan "Henkka" Hytösen asemaa pelaavana maalivahtina. Kilpailuasema potkii molempia eteenpäin.

- Jos sitten vilkaistaan jo hieman maanantain valintatilaisuutta kohden: viimeinen playoff-paikka on vielä jakamatta, mutta onko KaDy-valmennuksen kesken jo haarukoitu a- ja b-vaihtoehdot puolivälierien vastustajan suhteen?

- Olemme spekuloineet (johtokunnan ja pelaajien kesken) valinnasta. Tässä on kuitenkin vielä niin monta muuttujaa. Runkosarjan 8. sija on tosiaan vielä jakamatta, emmekä tiedä, mitä Sievi aikoo tehdä. Keskustelemme asiasta varmasti Turun reissun paluumatkalla ja ilmoitamme johtokunnalle kantamme ensisijaisesta ja toissijaisesta vastustajasta. Johtokunta ilmoittaa sitten lopullisen päätöksen vastustajatoiveesta.

KaDy vs TPK kautta aikain (Futsal-liiga):

6 voittoa, 2 tasapeliä, 3 tappiota (maaliero 39-28)

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.