09.01.2015 ENNAKKO: Liiga jatkuu vaativalla vierailulla Sieviin
18.6.2019 21:34 Uutiset / Jaoston pääsivusto

ENNAKKO: Liiga jatkuu vaativalla vierailulla Sieviin

09.01.2015

Sievi Futsal - Kampuksen Dynamo, su 11.1 klo 16:00 @ Sievin Monitoimihalli

Futsal-liigan kolmen viikon mittainen joulutauko on viimein ohitse ja viikonloppuna on aika potkaista liikkeelle sarjan kevätkierros. Vailla ensimmäistäkään pistemenetystä liigan kärkipaikalla kulkevalle Kampuksen Dynamolle vuosi 2015 alkaa piinkovalla haasteella, sillä sunnuntaina edessä on vierailu väkevää tuloskuntoa loppuvuodesta esittäneen Sievi Futsalin kotisaliin.

Ennakkoasetelmat

Kyseessä on todella kihelmöivä kärkiottelu ja joukkueiden antamien näyttöjen nojalla odotettavissa pitäisi olla lähestulkoon tasokkainta mahdollista suomalaista seurafutsalia, jota tammikuussa 2015 kuvitella saattaa. Ottelun panokset runkosarjasijoitusten näkökulmasta ovat melko mittavat. KaDyn etumatka ottelun vähemmän pelanneeseen ja kolmannella sijalla olevaan Sieviin nähden on 11 pistettä; marginaali saattaa näyttää lavealta, mutta on periaatteessa kurottavissa umpeen jo muutaman ottelukierroksen aikana. Runkosarjan kärkipaikka pudotuspelien maksimaalisine kotietuineen on siis pomminvarmasti yhä myös Sievin tähtäimessä ja tämä olletenkin osaltansa motivoi isäntiä revanssiin. Syyskierroksen keskinäisen kamppailunhan KaDy vei nimiinsä lukemin 6-3, oltuaan avausottelussa silminnähden valmiimpi liigatempoon.

Kahdella tappiolla sarjan aloittanut Sievi sai syksyn edetessä ja kokoonpano-ongelmiensa hälvettyä koneensa käyntiin, eikä joukkue ole lokakuun jälkeen enää tappioita kärsinyt. Nimekästä ryhmää vahvistettiin kauden jo käynnistyttyä värväämällä Oulusta vielä Dritan Stafsula ja aivan viimeisimmissä otteluissa on nähty jo viitteitä viime kauden runkosarjaa dominoineesta SiFusta. Joukkue löi KaDyn tapaan Ilveksen vieraskentällä nollille ja esitteli kotisalissaan hyökkäysarsenaalinsa tuhovoimaa nitistämällä sarjan häntäpään joukkueet armottomilla lukemilla. Otteluissaan PS Villaa ja Mad Maxia vastaan SiFu takoi kasaan yhteensä hurjat 27 maalia.

KaDy pelasi viimeisimmän liigaottelunsa joulun alla kotisalissa Monnarilla ja syyskierros pantiin tuolloin pakettiin voitolla Turun Pallokerhosta. Dynamon maajoukkuetrio Hosio-Kytölä-Muridiyazd on urakoinut tositoimissa myös joulutauon aikana, sillä kolmikko oli alkuviikosta "Saliharrien" mukana Ranskassa, josta kotiuduttiin torstaina. Lisäksi "Maagi" ja "Kajuk" kävivät ennen vuodenvaihdetta hakemassa ikimuistoisen futsalkokemuksen Zagrebissa pelatussa hyväntekeväisyysottelussa. Tehonyrkin miehet ovat siis olleet jonkinasteisella kuormituksella, mutta toisaalta pelitahti on kiivas myös keväällä jolloin mitaleja ratkotaan ja nämä kaverithan myös nauttivat isoista minuuteista.

Dynamo matkustaa sunnuntain huippuotteluun hieman totuttua kapeammalla ryhmällä, sillä muutama pelaaja on sairaslistalla, eivätkä "Nacho" Marturet ja Mikko Takala ole enää kuluvalla kaudella punamustien käytettävissä. Pöytäkirjaan pitäisi kuitenkin saada kaksinumeroinen määrä nimiä ja reissuun on lähdössä myös yksi täysin uusi "kyy" - syksystä saakka tiiviisti liigaringin mukana harjoitellut 23-vuotias Miika Nykänen on nimittäin liittynyt nyt virallisesti joukkueeseen.

Reaaliaikaista tilanneseurantaa ottelusta on odotettavissa ainakin Futsal-Liigaseurat ry:n sivuille.

KaDy vs Sievi kautta aikain (Futsal-Liiga, Futsal Ykkönen)

9 voittoa, 2 tasapeliä, 5 tappiota (maaliero 77-56)

---

Kadyfutsal.net toimitti kärkikamppailun ennakon oheen pienen haastetteluliitteen. Jututettavaksi haettiin maalivahti Niila-Ville Laitinen, jolla on yhteistä historiaa Sievin tykkien kanssa jo viiden kauden ajalta.

nippe.jpg

Ave Nippe, runkosarja on puolivälissä ja kevätkierros alkamassa: minkälainen on oma välitilinpäätöksesi?

- Joukkueena saalistettiin maksimipisteet kauden ekalta puoliskolta, joten sarjataulukon osalta ei voi enempää pyytää, toivottavasti myös valmennus on tyytyväinen. Tuntui myös, että mentiin pelillisestikin eteenpäin syksyn mittaan, varsinkin puolustuspelin osalta. Omalla kohdalla syksy oli myös nousujohteinen ja tyytyväinen olen omaan peliini. Tietty suoritusvarmuus löytyi nopeasti ja pystyin auttamaan joukkuetta tolppien välissä vaikeina hetkinä.

Sunnuntaina edessä iso ottelu: mitä ajatuksia Sievin joukkue herättää ja minkälaista ottelun kuvaa odotat?

- Sievi on jälleen haalinut kovia nimiä niin kentälle kuin valmennuspuolellekin ja varmasti ovat kehittyneet kauden ensimmäisestä pelistä, jonka kotona voitimme. Heillä on paljon taitavia hyökkääviä pelaajia, joten aina Sieviä vastaan pelatessa tietää, ettei siellä maalilla tarvitse kylmänä seisoskella.

- Sieviä vastaan on varsinkin heidän kotikentällään ollut aina todella tasaisia pelejä, joten ottelu tuskin tulee suuresti repeämään kumpaankaan suuntaan.

Sievissä kenttäalue on liigan pienimpiä - mitä tämä tarkoittaa maalivahdin näkökulmasta?

- Sievin kotikenttä tosiaan on pienimmästä päästä, joten taitavat yksilöt pääsevät nopeammin hyökkäysalueelle ja maalintekosektorille. Pieni kenttä vaatii meiltä joukkueena nopeaa reagoimista ja kaverin tukemista koko pelin ajan. Sievillä on ehkä liigan vaarallisimmat yksilöt 1vs1- tilanteissa - jos minut, "Maagi" Hosio ja "Marquez" Rautiainenjätetään pois laskuista - joten maalilla saa olla tarkkana ja yrittää ennakoida tilanteita parhaansa mukaan, koska pienemmällä kentällä kaikki tapahtuu nopeasti.

"Nielsenille" kiitokset kommenteista ja tuureja sunnuntain tapahtumaan!


   
Lisää uutisia
Kampuksen Dynamo ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat