20.02.2014 ENNAKKO: Liiga jatkuu lauantaina Valkeakoskella
SeuraJulkaistu: 17.06.2019 00.00

20.02.2014 ENNAKKO: Liiga jatkuu lauantaina Valkeakoskella

20.02.2014

Futsal-Liiga palaa cup-viikonlopun jälkeen tauolta ja Kampuksen Dynamon ohjelmassa on tulevana lauantaina reissu valkeakoskelaisen Mad Maxin kotikentälle. Vierailu Pirkanmaalle käynnistää kolme ottelua käsittävän urakkaviikon, joka pitää KaDyn kohdalla sisällään kaksi matkapeliä sekä ensi keskiviikon paikallisottelun Monnarilla.

Ennakkoasetelmat

KaDyn osalta sarjatilanne on pysynyt melko lailla ennallaan koko alkuvuoden ajan. Punamustat kamppailevat yhdessä GFT:n ja Tervareiden kanssa pudotuspelien kotiedusta ja kaikkein mieluimmin tietysti runkosarjan kolmannesta sijasta, joka antaisi mahdollisuuden valita puolivälierävastustaja kahden vaihtoehdon väliltä. Kuusi kierrosta ennen runkosarjan loppua on kolmas sija juuri KaDyn hallussa, mutta GFT seuraa yhden ja Tervaritkin ainoastaan kolmen pisteen etäisyydellä. Liigan käväistessä pienellä tauolla pääsi KaDy pitämään pelituntumaa yllä kilpailullisessa ottelussa kohdattuaan Keski-Suomen piirin finaalissa kahta sarjaporrasta alempana pelaavan Lohikosken Pallokerhon. Dynamo vei toki tittelin nimiinsä, mutta joutui tekemään sen eteen töitä aina jatko-ottelua myöten. Pelaaja-valmentaja Kerkko Huhtanen (kuvassa) näki LPK- ottelun antoisana:georg4.jpg

- Meillä oli erinäisistä syistä johtuen käytössä normaalia kapeampi rosteri, mutta sen kautta tarjoutui peliaikaa ja näyttöpaikkoja vähemmän liigaminuutteja keränneille pelaajille. Toisaalta pääsimme myös seuraamaan, miten Kelhälän Teron opissa LPK:ssa olleet nuoret pelaajat suoriutuvat meidän liigapelaajiamme vastaan, niin yksilötasolla kuin joukkuepelillisesti. Ken tietää, ehkä heistä joku nähdään tulevaisuudessa KaDy-paidassakin, ruotii "Georg" piirin finaalin antia.

Valkeakoski on tietysti assosioitu jo vuosikymmenten ajan jalkapalloiluun, mutta tehdaskaupungilla on vissi sijansa myös suomalaisen futsalin verraten vielä lyhyehkössä historiankirjoituksessa. Mad Max on nimittäin liigaseurana varsin perinteikäs ja sillä on esittää meriitteinään niin liiga- kuin cupmestaruus. Liigan koskilaiset voittivat vuonna 2006 ja kyseessä onkin viimeinen mestaruus, joka on mennyt kaksikon GFT-Ilves ulkopuolelle. Sittemmin "Maxit" ovat pudonneet terävimmän kärjen kyydistä, mutta ovatpa kuitenkin suoriutuneet kahdella edelliskaudella pudotuspeleihin saakka. Kuluva kausi on sujunut Mad Maxiltä samassa sävellajissa kuin edeltäjänsä. Joukkue on tällä haavaa karsijan paikalla, mutta edelleen mukana tappelemassa pääsystä pudotuspeleihin. "Maxeilla" on siis yhä runsaasti voitettavanaan, ja kotisalissaan he ovatkin napsineet pisteitä myös GFT:n ja Tervareiden tasoisilta vastustajilta.

KaDy ei ole hävinnyt Mad Maxille liigassa koskaan ja peräti yhdeksän viimeisintä kohtaamista ovat päättyneet jyväskyläläisten voittoon. Etenkin Valkeakoskella käydyt ottelut ovat kuitenkin viime kevään puolivälierää lukuunottamatta olleet hyvin tasaisia, eikä Keski-Suomesta saavuta suosikkiasemasta huolimatta Apialle palttoo avoinna:

- Mad Max haastoi meitä syksyllä Monnarilla, etenkin ottelun toisella jaksolla, ja on ollut kotonaan runkosarjaotteluissa meille nihkeä vastustaja. Helppoa ottelua en odota nytkään, ennakoi Huhtanen lauantaita, ja näkee tietynlaisen pelille syttymisen välttämättömyytenä:

- Yleisesti ottaen me tarvitsemme seuraaviin kahteen otteluumme (Mad Max ja Riemu) lisää kaksinkamppailuvoimaa ja -halua. Molemmissa tämän kauden ESC-otteluissa ja ensimmäisessä Riemu-derbyssä se oikeastaan nähtiin, että kokemus ja lajiosaaminen eivät enää nykyliigassa yksin riitä otteluiden voittamiseen. Ne ehkä helpottavat pelaamista ja tiukkojen otteluiden kääntämistä, mutta työmoraalin pitää myös säilyä korkealla tasolla, niin treeneissä kuin jokaisessa ottelussa, vaatii "Georg", ottaen vielä kantaa lajin ympärillä ilmenneisiin asenteisiin:

- Muutenkaan en oikein pidä vallalla olevasta tavasta aliarvioida toisten joukkueiden "lajiosaamista". Futsalia voi pelata monin eri tavoin, ei liene olemassa "oikeaa" tai "väärää" pelitapaa, ellei johtopäätöksiä sitten vedä otteluiden lopputuloksista. Eiköhän sen PM-ottelutkin osoittaneet.

Seuraa tätä

Viidessä viimeisessä KaDyn pelaamassa liigaottelussa on kotijoukkue tehnyt neljä maalia ja näin kävi myös edellä mainitussa piirin finaalissa. Sen syvemmälle numerologiaan kaivautumatta voidaan todeta, että neljä maalia tehnyt joukkue on kuluvan kauden liigassa voittanut ottelun kaksi kertaa kolmesta, joten tätä lukemaa tulisi Dynamon lauantaina kyetä ehdottomasti alaspäin painamaan.

Futsal Mad Max - Kampuksen Dynamo lauantaina 22.2 klo 15:00 Apian liikuntahallissa. Livestreamia ottelusta ei tiettävästi ole tulossa, mutta tilanneseurantaa pyritään järjestämään KaDyn tiedotuskanavien kautta.

Aikaisemmat kohtaamiset

Futsal Cup 22.11.2005 KaDy – Mad Max 0-12

Futsal-Liiga 24.10.2009 KaDy – Mad Max 3-3
Futsal-Liiga 24.1.2010 Mad Max – KaDy 1-1

Futsal-Liiga 9.10.2010 KaDy – Mad Max 2-0
Futsal-Liiga 14.11.2010 Mad Max – KaDy 2-3

Futsal-Liiga 8.10.2011 Mad Max – KaDy 2-4
Futsal-Liiga 21.1.2012 KaDy – Mad Max 6-0

Futsal-Liiga 11.10.2012 KaDy – Mad Max 4-0
Futsal-Liiga 29.12.2012 Mad Max – KaDy 1-4
Futsal-Liiga, puolivälierät 9.3.2013 KaDy – Mad Max 5-1
Futsal-Liiga, puolivälierät 10.3.2013 Mad Max – KaDy 1-10

Futsal-Liiga 21.11.2013 KaDy - Mad Max 5-4

KaDy:n saldo:
9 voittoa, 2 tasapeliä, 1 tappio
Maaliero
:
47-27

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.