16.01.2014  ENNAKKO: KaDy haastamaan sarjakärkeä
SeuraJulkaistu: 17.06.2019 00.00

16.01.2014 ENNAKKO: KaDy haastamaan sarjakärkeä

16.01.2014

Kampuksen Dynamo matkustaa tulevana lauantaina vuoden 2014 ensimmäiseen vierasotteluunsa. Kamppailu on ennalta-arvioiden lähes haastavin mahdollinen, sillä isäntänä toimii Futsal-Liigan piikkipaikalla itsevarmasti kaahaava Sievi Futsal. Sievin ja KaDyn kohtaamiset ovat tarjonneet yleisölle useimmiten tasokasta ja jännittävää futsalviihdettä, ja sellaista on hyvävireisiltä joukkueilta perusteltua odottaa jälleen lauantaina. Viimeksi vastakkain oltiin lokakuussa Jyväskylässä, jolloin KaDy joutui taipumaan niukkaan tappioon voittomaalikilpailun jälkeen.

Ennakkoasetelmat

Jo muutaman kauden ajan liigan eliittin lukeutunut Sievi Futsal on kyennyt nostamaan kuluvalle kaudelle tasoaan entisestään. Joukkue näyttääkin juuri nyt varteenotettavalta mestariehdokkaalta, ellei ole jo peräti kaikkein suurin suosikki nostelemaan pokaalia keväällä. Syyskaudella Sievi marssi voitosta voittoon aina joulun kynnykselle saakka, eikä Ilvekselle kärsitty tappio saanut sarjakärjen konsepteja sekaisin, sillä joukkue aloitti vuoden 2014 hakemalla pisteet Somerolta näytöstyyliin. Sievi on ollut sarjan selvästi tehokkain joukkue ja 77 tehtyä maalia merkitsee pitkälti yli kuuden osuman ottelukohtaista keskiarvoa. Menestyskulku on luonnollisesti luettavissa myös pistepörssistä, jonka Top 10- listalta puolet tulee Sievistä.

KaDy on ollut marraskuun loppupuolelta lähtien sangen mukavassa tuloskunnossa ja kerännyt viimeisestä kuudesta ottelustaan viisi puhdasta kolmen pisteen voittoa. Edellisessä ottelussa KylVeä vastaan KaDyn hyökkäyspeli toimi ilahduttavan tehokkaasti; kahdeksan maalia kirjautettiin vaivattoman näköisesti eikä tusinankaan täyttyminen olisi ollut mahdottomuus. Ilottelun kääntöpuolena ilmeni sitten jossain määrin leväperäistä puolustamista ja lauantain kamppailuun orientoidutaankin varmasti hieman toisella tapaa, sillä tulivoimaisen Sievin haastaminen holtittomaan maalintekokilpailuun osoittautuisi todennäköisesti kamikaze-taktiikaksi.

Dynamon tilanne kokoonpanon suhteen näyttää mainoilta. Loistavan syyskauden pelannut Jussi Kaihlajärvi on pelikieltonsa sovitettuaan jälleen käytettävissä ja pelaajia on riittänyt viimeisissä otteluissa pitkän pöytäkirjallisen verran niin kotona kuin vieraissakin. Viimeisimpänä punamustien vahvuuteen on palannut Juhana Pernaa (kuvassa), joka pääsi heti kauden avausottelussaan namuttelemaan liigauransa ensimmäisen maalin KylVen verkkoon. Varmuudella Sievi-ottelusta on sivussa sunnuntaina varoitustilinsä tappiin vetänyt Jaakko Kinnunen.

hakan.jpg

Seuraa tätä

Dynamo on tehnyt sataprosenttista työtä sarjan alemman puoliskon joukkueita vastaan, mutta ns. isot päänahat ovat vielä tältä kaudelta ottamatta. Nyt olisi tietenkin mitä muikein paikka kauden ensimmäiseen kärkipään joukkueen selättämiseen ja Sieviin suuntautuneiden pelimatkojen lähihistoria onkin dynamolaisittain rohkaiseva: lähtökohtaisesti hyvinkin hankalasta salista on poistuttu tappio niskassa viimeksi tammikuussa 2011 ja viimeisimmistä neljästä Sievissä käydystä liigaottelusta KaDylla on ollut tuomisinaan kolme voittoa sekä tasapeli.

Sievi Futsal - Kampuksen Dynamo lauantaina 18.1 klo 16:00 Sievin Monitoimihallissa. Raportti ottelusta pyritään julkaisemaan lauantai-illan kuluessa.

Aikaisemmat kohtaamiset

Futsal-Ykkönen 28.10.2007 Sievi Futsal – KaDy 7–6 (6–2)
Futsal-Ykkönen 26.1.2008 KaDy – Sievi Futsal 7–4 (4–1)

Harjoitusottelu 25.9.2010 Sievi Futsal – KaDy 2–0 (1–0)
Futsal-Liiga 6.1.2011 Sievi Futsal – KaDy 6–2 (5–1)
Futsal-Liiga 13.2.2011 KaDy – Sievi Futsal 5–3 (3–1)
Futsal-Liiga, puolivälierä 5.3.2011 Sievi Futsal – KaDy 5–6 rp. (0–1, 2–2, 5-5 ja.)
Futsal-Liiga, puolivälierä 6.3.2011 KaDy – Sievi Futsal 13–1 (6–1)

Harjoitusottelu 18.9.2011 Sievi Futsal – KaDy 6–6 (4–4)
Futsal-Liiga 30.11.2011 Sievi Futsal – KaDy 4–4 (3–4)
Futsal-Liiga 25.2.2012 KaDy – Sievi Futsal 1–2 (1–1)
Futsal-Liiga, välierä 31.3.2012 KaDy – Sievi Futsal 5–3 (3–0)
Futsal-Liiga, välierä 1.4.2012 Sievi Futsal – KaDy 4–5 (4–2)

Futsal-Liiga 8.11.2012 KaDy – Sievi Futsal 1–1 (0–1)
Futsal-Liiga 26.2.2013 Sievi Futsal – KaDy 2-4 (2-3)
Futsal-Liiga, pronssiottelu 6.4.2013 KaDy – Sievi Futsal 8-4 (2–1)

Futsal-Liiga 16.10.2013 KaDy - Sievi Futsal 3-4 rp. (1-1, 2-2, 3-3 ja.)

KaDy:n saldo:
8 voittoa (joista yksi rp-kisassa), 3 tasapeliä, 5 tappiota (joista yksi rp-kisassa)
Maaliero:
75–57 (mukana ei rp-kisaa)

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.