06.09.2013  Super Cup avaa kauden
SeuraJulkaistu: 17.06.2019 00.00

06.09.2013 Super Cup avaa kauden

06.09.2013

Super Cup, hallitsevan Suomen mestarin ja Futsal cupin voittajan perinteinen kohtaaminen, avaa kansallisen futsalkauden Tampereella sunnuntaina klo 17. Spiral-hallilla vastakkain ovat suomifutsalin jättiläiset Ilves FS ja KaDy.

Super Cupin voittoa puolustava KaDy on tällä kertaa mukana Futsal cupin mestarin mandaatilla. Kahtena aikaisempana syksynä osallistumisoikeus on lohjennut SM-hopean turvin Ilveksen voitettua kaiken mahdollisen (itseään vastaan kun ei voi pelata).

Joukkueet ovat kohdannet off-seasonilla kahdesti futsalin kesäsarjassa. Heinäkuun Jyväskylän turnauksessa Dynamo oli vahvempi maalein 1-0, mutta elokuussa Tampereella oli Ilveksen vuoro viedä pisteet lukemin 6-5. Tämän jälkeen Ilves on saanut kokemusta kovista europeleistä, joten tupsukorvia voitaneen pitää hienoisena ennakkosuosikkina. Pokaalinnälkäisellä KaDy-Hirviöllä ei kuitenkaan ole pienintäkään aietta luopua ensimmäisestä isosta pystistään.

Odotettavissa on siis kutkuttava virallinen lähtölaukaus kotimaiselle futsalkaudelle. Tunnelmaa nostattaa myös Tomi Lahtisen siirto KaDy:sta Ilvekseen. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Dynamo kasaa rivinsä Kytölän veljesten lähdettyä Italian ammattilaisparketeille. Isoja ruutuja on täytettävänä, ja onkin mahdollista, että vanhojen nälkäisten kadylaisten ohella punamustaan pukeutuu sunnuntaina myös testipelaajia.

Aikaisemmat kohtaamiset

Harjoitusottelu 16.10.2009 Ilves FS – KaDy 4-0
Futsal-Liiga 31.10.2009 Ilves FS – KaDy 2-3
Futsal-Liiga 23.1.2010 KaDy – Ilves FS 1-3

Futsal Cup 3.11.2010 Ilves FS – KaDy 1-0
Futsal-Liiga 16.1.2011 KaDy – Ilves FS 5-1
Futsal-Liiga 19.2.2011 Ilves FS – KaDy 7-0
Futsal-Liiga, finaali 19.3.2011 Ilves FS – KaDy 4-1
Futsal-Liiga, finaali 20.3.2011 KaDy – Ilves FS 2-5
Futsal-Liiga, finaali 24.3.2011 Ilves FS – KaDy 6-1

Supercup 23.9.2011 Ilves FS – KaDy 3-2
Futsal-Liiga 28.12.2011 KaDy – Ilves FS 7-5
Futsal-Liiga 10.3.2012 Ilves FS – KaDy 2-0
Futsal-Liiga, finaali 7.4.2012 Ilves FS – KaDy 3-2
Futsal-Liiga, finaali 9.4.2012 KaDy – Ilves FS 3-0
Futsal-Liiga, finaali 11.4.2012 Ilves FS – KaDy 7-3
Futsal-Liiga, finaali 14.4.2012 KaDy – Ilves FS 5-6

Harjoitusottelu 11.9.2012 KaDy – Ilves FS 1-3
Supercup 22.9.2012 Ilves FS – KaDy 3-4
Futsal-Liiga 24.11.2012 KaDy – Ilves FS 4-0
Futsal-Liiga 16.2.2013 Ilves FS – KaDy 1-1
Futsal-Liiga, välierä 16.3.2013 KaDy – Ilves FS 0-2
Futsal-Liiga, välierä 18.3.2013 Ilves FS – KaDy 1-0

Harjoitusottelu 13.7.2013 KaDy – Ilves FS 1-0
Harjoitusottelu 17.8.2013 Ilves FS – KaDy 6-5

KaDy:n saldo: 7 voittoa, 1 tasapeli, 16 tappiota

Maaliero: 51-75

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.