29.05.2013 KaDy vahvistaa taustojaan
SeuraJulkaistu: 17.06.2019 00.00

29.05.2013 KaDy vahvistaa taustojaan

29.05.2013

KaDy on solminut kaksi tärkeää sopimusta: myyntipäällikkö Jussi Väisänen ja markkinointivastaava Ville Rokala ovat tuoreimmat KaDy-perheenjäsenet.



Värväysten tavoitteena on ennen kaikkea Dynamon yritysyhteistyön kehittäminen ja tuotteen tunnettavuuden lisääminen. Koska nämä asiat ovat ennen olleet suurelta osin pelaajien vastuulla, toiveena on, että he voisivat jatkossa keskittyä enemmän itse asiaan eli futsaliin.

Myyntipäällikkö Väisänen näkee futsalin tuoreudessa mahdollisuuden.
- Luottavaisin mielin lähdetään nostamaan KaDy:a myös taustoiltaan Suomen terävimpään kärkeen. Koko laji on maassamme vahvassa nosteessa ja näkisin, että KaDy:lla onkin tarjota yhteistyökumppaneilleen sellaista tuoreutta ja raikkautta, mikä ei monen muun lajin yhteydessä ole mahdollista. Tälle pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan tulevia yhteistyökuvioita, sillä Jyväskylän alueelta löytyy varmasti nykyisten kumppaneidemme lisäksi monta muutakin komeista miehistä ja kauniista maaleista kiinnostunutta yritystä!


Myös markkinointivastaava Rokala on valmiina sorvin ääreen.
- Aloitan innolla työni KaDy:n palveluksessa! Urheilullisesti KaDy on edennyt melko nopealla aikataululla kakkosdivarista liigan kärkikastiin. Väisäsen kanssa tavoitteena on antaa pelaajien keskittyä enemmän olennaiseen sekä saada myynti ja markkinointi vastaavalle tasolle urheilullisen menestyksen kanssa. Mielessä on alkanut hautumaan ideoita tuotteen tunnettavuuden lisäämiseksi. Näistä kuuluu lähempänä kauden alkua.


Tandemina toimivat herrat ovat jo täydessä työn touhussa.Tervetuloa KaDy-Hirviön palvelukseen, Jussi ja Ville!

Yhteystiedot:

Myyntipäällikkö Jussi Väisänen: p. 040 939 1827
jussi.vaisanen(at)kadyfutsal.net

Markkinointivastaava Ville Rokala: p. 040 939 1827
ville.h.rokala(at)student.jyu.fi

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.