16.02.2012 Siirtoikkuna sulkeutui: Mäkiniemi lainalle Skädämiin
SeuraJulkaistu: 14.06.2019 00.00

16.02.2012 Siirtoikkuna sulkeutui: Mäkiniemi lainalle Skädämiin

16.02.2012

Siirtoikkuna umpeutui keskiviikon vaihtuessa torstaiksi. KaDy:n toimistolla riitti vilinää ja vilskettä yhden viime hetken siirron verran, sillä debyyttikauttaan punamustissa pelaava Juho Mäkiniemi siirtyi loppukaudeksi Futsal-Ykkösessä putoamispeikkoa vastaan taistelevaan jyväskyläläiseen US Skädämiin. Kyseessä on lainasiirto, ja "Jugo" palaa Dynamon kirjoihin siirtoikkunan avautuessa 1.6.


jugo.jpg

Mäkiniemen saldoksi jäi tältä kaudelta kuusi liigapeliä ilman tilastomerkintöjä. Pelituntumaa "Jugo" on pitänyt yllä KaDy II:ssa, jossa hän tehoili lähes kahden pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. "Jugon" CV:stä löytyy liigapelikokemusta myös Ruutupaidoista, joten Skädäm saa kovissa liemissä keitetyn vahvistuksen.

(Kuva: Kadyfutsal.net veikkaa "Jugon" tekevän tuhoisaa jälkeä Ykkösessä)

Mäkiniemen siirto tuli ajankohtaiseksi, sillä KaDy II:n pelit loppuivat jo tammikuussa ja Skädäm on valahtanut kriittisille sijoille. KaDy:n manageri Samu Kytölän mukaan lainasiirto hyödyttää kaikkia osapuolia.
- Skädämin asia on myös KaDy:n asia. Seurojen välinen läheisempi yhteistyö on KaDy:n kannalta hedelmällisempää, jos Skädäm säilyy Ykkösessä. Yhteistyöstä keskusteltiin jo viime syksynä, mutta asia jätettiin hautumaan. Lisäksi on jyväskyläläisen futsalin etu, että täältä on seura myös toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Myös "Jugo" itse hyötyy siirrosta, sillä ensimmäinen kausi uusissa ympyröissä on aina haastava, ja Skädämissä on tarjolla suurempaa vastuuta, "Smaug" perustelee Skädämin säilytystalkoihin osallistumista.

Kadyfutsal.net toivottaa "Jugolle" ja Skädämille onnea kevättalven peleihin!

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.