04.02.2010 ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu määrää loppukauden suunnan!
12.6.2019 13:14 Uutiset / Jaoston pääsivusto

ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu määrää loppukauden suunnan!

04.02.2010


KaDy kohtaa tänä viikonloppuna ensin GFT:n vieraissa lauantaina, ja sunnuntaina kotipelissä Loiskeen. Vastustajajoukkueet sijoittuvat liigataulukossa vastakkaisiin päihin, GFT ensimmäiseksi ja Loiske viimeiseksi. Dynamon näkökulmasta vastustajilla ei enää ole kuitenkaan suuremmin merkitystä, sillä päästäkseen pudotuspeleihin se tarvitsee viikonlopun peleistä vain ja ainoastaan pisteitä.



Lauantaina KaDy matkaa siis Espooseen GFT:n vieraaksi. Sarjan kärjessä porskuttava isäntäjoukkue on liigan ainoa vielä tappioton joukkue. Lisäksi sen riveissä pelaa useita maajoukkueesta tuttuja pelaajia. Joukkueiden edellinen kohtaaminen viime joulukuussa päättyi lukemiin 1-1. Silloin ei joukkueiden välillä ollut suuria eroja, ja peli oli molemmin puolin tarkkaa puolustamista.
- GFT on ehdottomasti Suomen parhaita, ellei jopa paras joukkue. Huhtaharjulla pidimme heidät kuitenkin hyvin aisoissa ja olimme myös pitkään kiinni täydessä pistepotissa, kunnes GFT onnistui viime hetkillä reikäpaidalla pelatessaan tasoittamaan ottelun. Tiedämme siis että pystymme haastamaan heidät pelillisesti, toteaa KaDy-valmentaja Tero Kelhälä lauantain ottelusta.
Dynamo on erittäin suuren haasteen edessä, kun se pyrkii ryöväämään pisteet Espoosta tänä lauantaina.



Sunnuntaina Huhtaharjulle saapuu sarjan peränpitäjä Loiske, joka kohtaa lauantaina omassa pelissään Mad Maxin. Dynamon leirissä seurataan varmasti myös tätä ottelua tarkasti, onhan Mad Max ainoastaan pisteen Dynamoa edellä viimeisellä pudotuspelipaikalla.
- Uskon vakaasti että Loiske kaataa vastustajansa lauantaina. Kyseessä on kuitenkin parempi joukkue mitä sarjataulukko antaa ymmärtää. Jos harrastaisin vedonlyöntiä, veikkaisin että Loiske saa tämän viikonlopun aikana saaliikseen kolme sarjapistettä, juttelee Tomi Lahtinen, joka on nähty myös Loiskeen peliasussa.



Parhaassa tapauksessa KaDy jatkaa taisteluaan neljän parhaan joukkoon pääsystä vielä viimeiselle ottelukierrokselle asti. Tämä edellyttää kuitenkin, että tämän viikonlopun otteluista on saatava hyvät tulokset.
- Kaikki keskittyminen on nyt lauantain pelissä. Tarvitsemme toki molemmista otteluista parhaan mahdollisen tuloksen, mutta keskittyä voimme vain yhteen otteluun kerrallaan. Toivottavasti saamme taas sunnuntaina yleisön täyden tuen taaksemme, vaikka katsomossa väillä ahdasta onkin, keskustelee Kelhälä joukkueensa valmistautumisesta.



Parhaassa tapauksessa tämän viikonlopun ottelut pitävät Dynamon haaveen vielä elossa, joskaan varmuutta siitä tuskin vielä saadaan. Se on kuitenkin varmaa, että joukkue taistelee unelmastaan kynsin ja hampain!



Forza, Dynamo!!!




GFT - KaDy
lauantaina 6.7 klo. 15.00



KaDy - Loiske
sunnuntaina 7.7 klo. 15.00, Huhtaharjun koulu
Liput 2/5e

Linkit:
Sarjataulukko
GFT
Loiske


   
Lisää uutisia
Kampuksen Dynamo ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat