20.01.2010 ENNAKKO: Huippuvireinen Ilves saapuu Dynamon kotiluolaan
SeuraJulkaistu: 12.06.2019 00.00

20.01.2010 ENNAKKO: Huippuvireinen Ilves saapuu Dynamon kotiluolaan

20.01.2010

KaDy kohtaa lauantaina sarjataulukossa kolmantena keikkuvan FS Ilveksen, joka on viimeisestä seitsemästä ottelustaan voittanut kuusi ja pelannut yhden tasan. Syyskierroksella - kauden toisessa ottelussaan - punamustat onnistuivat riistämään kolme pistettä Ilveksen kotiluolasta numeroin 2-3. Tuolloin tamperelaiset kompastuivat Jukka Kytölän ja Aki Miettisen tehokkaaseen hillumiseen.

Alkukauden kankeuden jälkeen menestykseen tottuneen tamperelaisnipun otteet ovat kuitenkin parantuneet huomattavasti, ja ryhtiliike on siivittänyt Ilves-pedon tutulle paikalleen sarjan kärkipäähän. Kissapaitojen menestyksen takuumiehenä on häärinyt erityisesti puitteidenvartija Tuomas Kallioinen, joka on ahminut tililleen huipputorjuntojen lisäksi huomattavan määrän tehopisteitä (5+4). Kotijoukkue Dynamo on sekin esiintynyt pääasiassa pirteästi viime aikoina, vaikka lähihistorian saldoa kuraakin viime sunnuntain kirvelevä kotitappio PoPa:lle.

Molemmat joukkueet taistelevat kynsin ja hampain pääsystä neljän parhaan joukkoon kamppailemaan mitaleista. Luvassa on siis todennäköisesti play off -henkistä vääntöä, jossa kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi.
- Ilves on läpikäynyt muodonmuutoksen sitten viime kohtaamisen, joten on vaikea sanoa, millainen ryhmä on tulossa vieraisille. Keskitymme omaan tekemiseen. Meidän joukkuehenki on varmasti kovaa valuuttaa tällaisissa ratkaisupeleissä, KaDy-luotsi Tero Kelhälä ruotii jännitysnäytelmän alkuasetelmia.

Tervetuloa "Huhtikselle" todistamaan kamppailua pudotuspelipaikoista!


La 23.1.2010 klo 15 alkaen
Futsal-Liigaa:
KaDy - FS Ilves

Liput: 5/2e


Linkit:

FS Ilves
Futsal-Liigan sarjataulukko

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.