Erikoistilannetaituri Henri Louste valmiina alkavaan kauteen
Julkaistu: 01.08.2021 14.00

Erikoistilannetaituri Henri Louste valmiina alkavaan kauteen

Henri Louste (1992) on Kemistä kotoisin, ja oli mukana voittamassa mestaruutta aikaisempaa kotiseuraansa vastaan. Matka Jyväskylään on kulkeutunut Tampereen kautta viimeistelemään nyt opintojaan Jyväskylässä Liikuntatieteellisessä.

#7 Henri Louste

Joukkue jatkaa pääosin aikaisemmalla kokoonpanollaan laajentaen hieman pelaajapohjaansa: “Meillä oli todella yhtenäinen joukkue viime kaudella ja uskon, että se tulee olemaan vahvuutemme myös alkavalla kaudella. Uudet pelaajat ovat tulleet hyvin mukaan ja joukkuehenki on hyvä”, summailee Henri joukkueen tulevaa kautta. Erikoistilanteisiin usein nostettu futsaltaituri teki viime kaudella 11 maalia, vaikka kauteen mahtui hetki sivussa jalan ollessa paketissa. Eikä Louste ole vain erikoistilannepelaaja, vaan ahkera uurastaja antaen joukkueelle täyden panoksen.

“Keskinäinen kilpaileminen pelipaikoista ja peliajasta näkyy kovana intensiteettinä treeneissä. Haluamme pelata aktiivista ja monipuolista futsalia. Treeneissä keskitytään kehittämään niitä asioita, joita tarvitsemme peleissä. Nautin korkeasta vaatimustasosta ja tavastamme pelata futsalia. Harjoittelu on maistunut todella hyvältä ja vaadin itseltäni paljon tulevalla kaudella.”

Ennen kotimaisen liigan alkamista joukkue suuntaa Latviaan ja joukkue on aloittanut harjoittelun jo heinäkuun alussa. “Seuralle ja joukkueelle ei enää riitä pelkkä kotimaisessa liigassa menestyminen. Valmistaudumme nyt huolella elokuun lopun Mestarien liigan peleihin Riikassa. Nyt on otettava seuraava askel ja menestyttävä vahvemmin myös eurokentillä. Joukkue on huomattavasti valmiimpi kuin toissa syksynä Tallinnassa ja lähtökohdat ovat kaikin puolin paremmat. Meidän on nyt näytettävä vahvuutemme kentän puolella ja ottaa Riikasta paikka UFCL:n Main Roundille.”

Henri Louste tuo osaamisensa lasten ja nuorten ohjaamiseen myös valmennuksen puolella. Hän vastaa osasta seuran kerhotoimintojen vetämistä myös alkavalla kaudella, futsaltoiminta jatkuu Hankasalmella ja Henri ohjaa myös Liikuntaveturin futsalkerhoa. Lisäksi Henrin osaamista nähdään osanakilpajoukkueiden valmennustiimejä ja yhteistyöseurojen futsalvalmennusta.

Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.