4
MAA
17.00
KaDy Edustus naiset, Naisten Futsal-Liiga

PJK - KaDy   1 - 4

Pirkkala, Vapaa-aikakeskus

RAPORTTI: KaDy vahvan esityksen jälkeen voittoon Pirkkalassa

Kuva: Raija Saukko

Lauantaina Kampuksen Dynamon naiset suuntasivat kohti Pirkkalaa PJK:n vieraaksi. Peliin lähdettiin tuttuun tapaan täydellä kokoonpanolla.

Pelin alku oli Dynamolle hieman takkuista ja PJK pääsikin rokottamaan jo pelin alkuminuuteilla. Kotijoukkueen 1-0 maali syntyi ajassa 02:35, kun PJK:n Juulia Roth pääsi viimeistelemään päällään ensimmäisen liigamaalinsa kulmatilanteesta.

Pelin edetessä KaDy pääsi yhä enemmän kiinni omaan peliin ja maalipaikkojakin saatiin luotua useita, mutta Lilli Sandströmin torjuntojen ansiosta PJK:n maali pysyi ensimmäisen puoliajan puhtaana. Tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen 1-0 johdossa.

Toiselle puoliajalle KaDy lähti virkeämmällä jalalla liikkeelle. Pirkkalan jalkaparit saivat tutista, kun jyväskyläläinen prässi saatiin todella käyntiin. Tilanne kääntyi suorastaan aurinkoiseksi Dynamon silmissä, kun ensimmäisen puoliajan säikähdyksestä toivuttiin. Reilu kuusi minuuttia alla kovaa työtä tuotti viimein tulosta, ja tyylillä. Rajapotkun tiimassa Henni Parkkinen sai Vilma Terävän hyvästä syötöstä lähetettyä pallon PJK:n tolppien eteen, josta Sofi Salonen tyylikkäällä takavasaralla toimitti pallon suoraan takatolpan juureen. Tasoitusmaali viimeisteltiin ajassa 06:10.

Tasoituksen jälkeen dynamolaisten hymyt levenivät ja peli luisti kuin rasvattu. Jyväskylä antoi Pirkkalan parketille paljon jyrinää, kun pallo pysyi Dynamon hallussa monien maalipaikkojen säestämänä. PJK:n antaessa pahaa aavistamattomana sivurajaa, Dynamon naiset näyttivät todellista energiaa. Vilma Terävä kirmasi prässäämään maalivahdille pyörinyttä palloa, josta paineen alla pallo päätyi vapaaksi riistaksi keskelle kenttää. Tämän tilanteen hyödynsi Saana Kakkonen, joka pääsi täräyttämään verkot tötterölle ensimmäisellä liigamaalillaan. Napakka potku oikeaan alakulmaan ei jättänyt mihinkään kysymysmerkkiä ja Dynamon vaihtopenkki repeää onnesta ajassa 13:44.

Eikä aikaakaan, kun maalien teko alkoi maistumaan enemmänkin. Ajassa 14:03 Alina Nieminen sai läpäistyä Pirkkalan puolustuslinjat ja Henni Parkkinen pääsi viimeistelemään maalin vasempaan alanurkkaan kiistämättä kylmän viileästi. Tämän jälkeen PJK nosti maalivahti Lilli Sandströmin mukaan peliin, toiveissa pisteitä myös kotijoukkueelle. Dynamoa tämä ei hetkauttanut ja oma pää pysyi tyhjänä ylivoimapelistä huolimatta. Ajassa 15:45 Dynamon pelaajaa Heidi Malkkia rikottiin PJK:n maalin edessä, tästä erittäin maukkaasta paikasta Dynamo sai vapaapotkun. Anna-Kaisa ”Aakoo” Hannuksela toimitti pallon Heidi Malkille, joka yhdellä kosketuksella lennätti pallon oikeaan ylänurkkaan.

1-4 -tilanne ei muuttunut enää tämän maaliesityksen jälkeen, vaan jyväskyläläiset pitivät oman maalin tyhjänä, jota Aliisa Terävä urheasti suojeli. Toisen puoliajan sisuuntuminen ja ensimmäisen liigamaali Kakkoselta tekivät pelistä kaunista katseltavaa. Pelin päätteeksi KaDyn parhaan pelaajan palkinto päätyi ansaitusti Heidi Malkin käsiin. Seuraava peli onkin Porissa MuSaFutsalin taistelutantereella lauantaina 11.3.

Tilastot
PJK

1 - 4

2'MaaliRoth Juulia
26'MaaliSalonen Sofi
33'MaaliKakkonen Saana
34'MaaliParkkinen Henni
35'MaaliMalkki Heidi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista
Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.