14
TOU
19.00
KaDy Edustus miehet, Miesten Futsal-Liiga

GFT - KaDy   2 - 7

Leppävaaran liikuntahalli

RAPORTTI: GFT kaatui jälleen! - mestaruus katkolla sunnuntaina

Miesten Futsal-Liigan finaalit jatkuivat Espoon Leppävaarassa toisella osaottelulla. KaDyn iloiteltua 6–1-kotivoiton ensimmäisestä finaalista Jyväskylässä oli lauantaina aika suunnata GFT:n vieraaksi Espooseen. Dynamo otti Leppävaaran hallissa suuren askelen kohti neljättä perättäistä Suomen mestaruuttaan kukistamalla GFT:n 2–7 (2–3).

Kuten finaalipeleiltä sopii odottaa, nähtiin Leppävaarassa kovatasoista ja kovatempoista futsalia, joka tarjosi hykerryttävää viihdettä kaikille futsalin ystäville. Molemmat joukkueet olivat hioneet kuvioitaan ja opiskelleet toistensa pelitapoja tarkasti. Huippuunsa viritetyt kilpakumppanit pyrkivät kaikin keinoin tekemään toistensa aikeet tyhjiksi, mutta tälläkin kertaa KaDy vei pidemmän korren.

Bob aloitti Dynamon maalien teon iskemällä rankkarista kassin. (Kuva Anu Kangas)


Ensimmäisen puoliajan alku oli jälleen vahvasti Dynamon hallintaa. Neljän minuutin kohdalla Jere Intala suojasi vahvasti rangaistusalueella ja GFT:n pohjapelaaja Henri Alamikkotervo joutui rikkomaan Intalaa varoituksen ja rangaistuspotkun arvoisesti. KaDyn maalitykki Ítalo ”Bob” Henrique laukoi kuusimetrisen vuorenvarmasti alakulmaan. Sama kaksikko oli asialla kolme minuuttia myöhemmin: Bob tarjoili keskelle poikittaissyötön, Intala laukoi matalan pallon ohi GFT-maalivahti Antti Koivumäen.

Korsunov, Intala ja Savolainen tuulettavat. (Kuva Anu Kangas)


Lisää lunta espoolaisten tupaan tuli jo 9. minuutlla. Dynamon vahva prässi ylhäältä tuotti vapaapotkun vasemmalta laidalta. Jukka Kytölä tarjoili keskelle, Lassi Lintula laukoi ahdistettuna vasurillaan vasempaan yläkulmaan.

GFT otti 0–3-maalin jälkeen aikalisän ja pääsi välittömästi peliin mukaan. Parin Juha-Matti Savolaisen torjuman laukauksen jälkeen GFT:n ykköstähti Alamikkotervo laukoi pallon kaukaa voimalla alanurkkaan nopean prässinpurun päätteeksi.

Lintula ja Niko Stenholm kamppailevat pallosta. (Kuva Anu Kangas)


Keltaisia kortteja katselivat Alamikkotervon lisäksi GFT:n Lasse Saari, joka rikkoi KaDyn kapteenia Mikko Kytölää rumasti keskialueella, sekä KaDyn Jani Korpela, joka liukui pallonkatkotilanteeseen suurella voimalla.

18. minuutilla GFT tuli jo maalin päähän. Hyvä prässi tuotti pallonriiston KaDyn päädyssä, Riku Oras taiteili itsensä vapaaksi harhauttaen sivuun kaksikin KaDyn puolustajaa ja laukoi pienestä kulmasta oikeaan alanurkkaan Savolaisen sormien kautta.

Tauolle mentiin KaDyn 2–3 vierasjohdossa; peli oli kaikkea muuta kuin ratkennut.

Savolainen purkaa. (Kuva Anu Kangas)


Toinen puoliaika alkoi edellisen kymppiminuuttisen tavoin tasaisissa merkeissä. Puoliajan edetessä Dynamo sai jälleen enemmän otetta ja loi useita maalipaikkoja. Etenkin Bob ja Sergei Korsunov olivat muutamia kertoja lähellä maalintekoa. GFT:n Eetu Kaikkola katseli keltaista rikottuaan Korsunovia keskialueella.

29. minuutilla Jere Intala väänsi vahvasti harhautellen keskeltä läpi ja tarjoili vasemmalle vapaana olevalle Jani Korpelalle, joka pääsi sijoittamaan 2–4-osuman puolityhjään maaliin. Tässä vaiheessa GFT:n takaa-ajo täyden 12 kenttäpelaajan rotaatiolla oli jo hieman tukkoista eikä tuottanut enää erityisen hyviä maalitilanteita.

KaDy siirtyi 2–5-johtoon kun Jukka Kytölä vapautti vasemmalta päädystä Bobin, jonka luukulle toimittama pallo pomppi GFT:n puolustuksen kautta sisään. Pudotuspelien pistepörssin kärkikaksikon orkestroima maali merkittiin GFT:n omaksi maaliksi.

Tässä vaiheessa GFT otti Koivumäen tilalle lentäväksi maalivahdiksi Eetu Kaurian. Dynamon Jani Korpela kuitenkin rokotti miltei välittömästi katkolla ja siirsi pallon tyhjään maaliin.

Jere Intala ja Henri Alamikkotervo tavoittelevat palloa. (Anu Kangas)


Hetkeä myöhemmin Sergei Korsunov laukoi omasta päädystä tyhjän GFT-maalin ylärimaan, Jukka Kytölä puolestaan kahdesti hieman ohi tyhjän GFT-maalin.

KaDyn prässi tuotti viimeisilläkin minuuteilla GFT:lle vaikeuksia ja KaDylle erikoistilanteita. Yhdestä rajapotkusta Jukka Kytölä ja Lintula toistivat ensimmäisen puoliajan onnistumisen peilikuvana vasemmalta: Kytölä syötti, Lintula laukoi pallon tarkasti maaliin keskisektorilta.

KaDyn vaihtopelaajat Heikki Korhonen ja Henri Louste tulivat vaihdosta kentälle viimeiselle neljälle minuutilla.

Jukka Kytölä syöttää, GFT:n Timo Mikkonen yrittää estää. (Anu Kangas)


GFT pyöritti suurimman osan ottelusta 12 kenttäpelaajan rotaatiota panostaen voimakkaaseen prässiin-. Myös välierissä pahan vamman saanut Panu Autio oli taas kokoonpanossa, mutta ei käynyt lainkaan kentällä.

Finaalipelit jatkuvat huomenna sunnuntaina 15.5., kun finaalikaksikko kohtaa puolestaan GFT:n varsinaisella kotiareenalla Espoon Opinmäessä kolmannessa finaalissa klo 15.00.

Mikäli KaDy nappaa voiton pelistä, tarkoittaa se neljänsiä perättäisiä punamustia kultajuhlia. GFT:n voittaessa siirtyy Suomen mestaruuden ratkaisu Jyväskylään ÄSSÄ-Areenalle lauantaille 21.5. ja tarvittaessa sunnuntaille 22.5.



Alamikkotervo ja Lintula (Kuva Anu Kangas)

Pelaajahaastattelut Suomen futsalmaajoukkueen kanavalta (https://www.instagram.com/futsalmaajoukkue/) ja Palloliiton futsal.fi -sivustolta:

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/miest...

KaDyn Jani Korpela on ollut Venäjän liigasta Jyväskylään palattuaan yksi Futsal-Liigan playoffien näkyvimpiä pelaajia. Korpela ei suostunut vielä juhlimaan otteluvoittoa sen suuremmin:

– Ihan hyvät tunnelmat voiton jälkeen, askel lähempänä mestaruutta toki ollaan. Mutta vielä ei olla voitettu mitään. Nyt pitää nollata tämä ottelu ja mennä seuraavaa kohti, Korpela sanoo.

– Tänään onnistuttiin maalinteossa, kun osuttiin peräti seitsemän kertaa. Toki myös puolustussuuntaan oltiin aika hyviä tänään. Nyt kuitenkin käännetään fokus palautumiseen ja ravintoon ja lepoon, Korpela päättää.


GFT:n joukkueessa Panu Aution harmillisen loukkaantumisen jälkeen entistäkin suurempaa roolia kantanut Henri Alamikkotervo ei ole kahden suurinumeroisen finaalitappion jälkeen luovutusmentaliteetilla.

– Aika rumin lukemin hävittiin tänään. Taas kerran oltiin ottelun alussa heikompia, liikkeemme ja tarkkuutemme ei riittänyt puolustussuunnassa. Toisen puoliajan alussa päästiin jo lähelle, meillä oli paikat tasoittaa ottelu 3–3:een, mutta KaDy kesti paineen. Sen jälkeen tuli päästettyä pari helpompaa maalia. Puolustuspelaamiseen pitää satsata paremmin, että näitä pelejä voi voittaa.

– Ottelusarja on nyt 2–0, ja kolme voittoa tarvitaan mestaruuteen. Tästä lähdetään nyt vaihe kerrallaan ja peli kerrallaan kääntämään. Usko omaan tekemiseen on tallella, Nyt syödään, palaudutaan ja nukutaan hyvin ja otetaan videlta oppi tämä päivän pelistä, Alamikkotervo kertoo valmiina haasteeseen.


Miesten Futsal-Liigaa, finaalit (paras viidestä)

la 14.5.2022
2. finaali
Golden Futsal Team – Kampuksen Dynamo 2–7 (2–3)
voitot: GFT – KaDy 0–2

Maalit: Italo Henrique 0–1 (rp.), Jere Intala 0–2, Lassi Lintula 0–3, Henri Alamikkotervo 1–3, Riku Oras 2–3; Jani Korpela 2–4, GFT o.m. 2–5, Korpela 2–6, Lintula 2–7.

Lisää ottelukuvia Dynamon Facebook-sivujen galleriassa.

Seuraava ottelu:
su 15.5. klo 15.00 Opinmäki, Espoo GFT – KaDy

* * *


Tilastot
GFT

2 - 7

3'MaaliBob Italo Henrique
6'MaaliIntala Jere
8'MaaliLintula Lassi
13'MaaliAlamikkotervo Henri
17'MaaliOras Riku
36'MaaliLintula Lassi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista
Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.