Toisella kierroksella pelattiin tämän kauden ensimmäinen kotiottelu, kun FC OPA saapui Oulusta KaDyn vieraaksi. Ottelu alkoi hyvin rauhallisesti ja tempo oli hidasta. Ensimmäisellä jaksolla OPA vetäytyi selkeästi, luovutti pallonhallintaa KaDylle eikä juuri prässännyt pelinavauksissa. KaDylaiset saivat rauhassa tuoda pallon puolenkentän tuntumaan. KaDy sai luotua muutaman hyvän maalipaikan, mutta avausosuma jäi vielä odottamaan. Prässittömyydestä huolimatta KaDylla pelinavaus välillä tökki ja OPA sai parhaimmat paikat riistoista ja nopeista vastahyökkäyksistä.
Ensimmäisen jakson puolivälissä tuli mielenkiintoinen peliminuutti. Yhden minuutin aikana syntyi 4 maalia ja tilanteeksi 2-2. Ensin ajassa 9.39 OPA siirtyy 0-1 johtoon, kun Lotta Iivonen haastaa ja nousee laitaa pitkin saaden helposti jalan vapaaksi ja laukoo pallon maaliin. Tästä vain 21 sekuntia myöhemmin ensin KaDyn Leena Rajakangas pääsee laukomaan laitanostosta ja maalivahti torjuu vedon. Henni Parkkinen ajaa vahvasti jälkitilanteen irtopalloon ja tasoittaa tilanteeksi 1-1 kun tasan 10 minuuttia on pelattu. Seuraavaksi OPA avaa peliään Akaa Futsalin ominaiseen tyyliin eli maalivahti nousee vahvasti laidalle mukaan pelinavauksessa. OPA saa aikaan ylivoimahyökkäyksen, jossa maalivahti, Anna-Liisa Honkimaa, syöttää pallon pystyyn Roosalotta Hillille. Hilli haastaa ja ohittaa oman puolustajansa ja laukoo pallon maalille. Pallo jää pyörimään maalinedustalle, useampi pelaaja kaatuu, silti Terhi Jokela saa tökättyä vielä pallon maaliin. Seuraava maali nähdään KaDyn kulmapotkusta. Kulma menee suoraan OPAn maalivahdille, jonka maalivahti torjuu jalallaan. Henni Parkkinen on jälleen terävällä jalalla liikkeellä ja pistää torjunnan jälkitilanteesta pelin tasoihin 2-2 ajassa 10.40.
Ajassa 14.14 KaDylla on onneakin matkassa hyökkäyksessä, kun Iita Pienimäen syöttö tavoittelee Maiju Horkkaa ja syöttö ottaakin kimmokkeen OPAlaisen jalkaan ja syntyy oma maali. KaDy menee ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa. KaDy vahvistaa johtoasemaansa reilua minuuttia myöhemmin, kun Manta Räsänen laukoo pallon maaliin ajassa 15.25. Tauolle mennään tilanteessa 4-2.
Toiselle jaksolle OPA tulee selkeästi eri asenteella. OPA on vahvistanut prässiään, mikä tuottaakin välillä vaikeuksia KaDylle pelinavaamisessa. Toisen jakson ainoa maali nähdään ajassa 23.16, kun kadylaisilla on nukahdusta oman pelaajan seuraamisessa eikä tukia ollut, joten OPA kaventaa lukemat 4-3. Toisella jaksolla OPA haluaa selkeämmin pitää palloa ja yrittääkin ahnaasti saada tasoitusmaalin aikaan, myös lentävällä maalivahdilla. KaDy taistelee viimeiset minuutit, ei niinkään tyylikkäällä suorituksella - onneksi tyylipisteitä ei jaeta, lopulta oma pää pysyy puhtaana peliin loppuun asti.
KaDyn naiset ottivat kauden ensimmäisen voiton 4-3, tärkeät 3 pistettä ja samalla pistetili auki. KaDylta palkittiin parhaana ansaitusti Henni Parkkinen (tehot 2+0). Henni oli jälleen loistavalla pelipäällä niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Myös koko KaDyn joukkue taisteli ja kaikista näkyi voitontahto. Tästä on hyvä jatkaa kohti kolmatta ottelua, joka pelataan sunnuntaina 3.11. klo 13.30 Monnarilla. KaDyn naisten vieraaksi saapuu Ylöjärven IIves.
9' | Maali | Iivonen Lotta |
10' | Maali | Parkkinen Henni |
10' | Maali | Parkkinen Henni |
10' | Maali | Jokela Terhi |
15' | Maali | Räsänen Manta |
23' | Maali | Frantti Ella |