14.10.2023 RaiFu - KaDy 3-2 (1-0)
Tuplaviikonlopun ensimmäisenä päivänä vastaan asettui pirteästi kauden aloittanut Raisio Futis. Pirteästi alkoi pelikin RaiFun osalta, kun kotijoukkue sai luotua useita maalintekopaikkoja, jotka kuitenkin kilpistyivät tolppiin tai Heini Lehtipuun torjuntoihin. Ei Dynamokaan täysin ilman paikkoja jäänyt ja mitä pidemmälle puoliaika eteni, sitä enemmän tapahtumia nähtiin myös RaiFun maalilla. Avausmaali syntyi kuitenkin kotijoukkueen toimesta ajassa 14:17, kun RaiFun Tiiu Lehtonen pääsi nauttimaan Stella Enwenan tarjoilusta. Dynamon tasoitus ei kuitenkaan ollut kaukana kun Kerttu Markkanen, Heidi Malkki ja Vilma Terävä kävivät kaikki lähellä maalintekoa. Esteenä olivat RaiFun maalivahti Eveliina Koskela, uhrautuvasti pelanneet kenttäpelaajat sekä maalitolpat.
Toiselle puoliajalle lähdettiin RaiFun 1–0 johdossa. Peliä ei ollut ehtinyt kulua kuin muutama minuutti, kun dynamolainen rikkoi kutosen sisällä ja raisiolaiset saivat mahdollisuuden päästä jo kahden maalin karkumatkalle. Tiiu Lehtonen ei paikasta erehtynyt ja viimeisteli näin toisen maalinsa tähän otteluun. Onneksi Dynamokin onnistui vihdoin viimeistelyssä ajassa 25:41 Hanna-Mari Pietilän syöttäessä Sofi Salosen maalin. Kuitenkin seuraavan maalin viimeisteli RaiFun Kia-Mari Muurinen, eikä Dynamo enää pystynyt tekemään kuin yhden maalin, jonka Emmi Rauhala laukoi Sini Lauermaan syötöstä. Näin ollen kolme pistettä jäi Raisioon pelin päättyessä 3–2. Parhaina palkittiin Stella Enwena sekä Sini Lauermaa.
15.10.2023 FC Halikko - KaDy 1-2 (0-01)
Tuplaviikonlopun toinen osa pelattiin FC Halikon vieraana Salossa. Tälläkään kertaa Halikko ei ollut Dynamolle vieraskorea kotijoukkue, vaan kuten viime kaudellakin, pisteet olivat vaikeasti saatavissa.
Pelissä selkeä pallonhallinta oli vierasjoukkueella, mutta Halikon matala puolustaminen ja useat tärkeät katkot rangaistusalueen sisällä pitivät maalitilin nollassa pitkälle ensimmäistä puoliaikaa. Kun peliä oli pelattu noin 17 minuuttia, Dynamon Vilma Terävä taisteli tiensä Halikon puolustuksen ja maalivahdin ohi, jolloin Halikon maalivahti Pilvi Junnilla joutui tekemään punaisen kortin ja rangaistuspotkun arvoisen rikkeen Dynamon hyödyksi. Iina Markkanen laittoi pallon rangaistuspotkusta rutiinilla sisään, kun peliä oli kulunut 17:05.
Ensimmäinen puoliaika päättyi näin 0–1 lukemiin. Toisella puoliajalla pelinkuva pysyi pitkälti samanlaisena kuin mihin se ensimmäisellä puoliajalla päättyi. Dynamon pallollinen peli ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Seuraava maali nähtiin vasta ajassa 32:31, kun Sini Lauermaa otti hienon riiston ja syötti Emmi Rauhalan läpiajoon, ja Rauhala ei paikastaan erehtynyt. Loppuun FC Halikko pyrki taistelemaan pisteistä vielä ylivoiman avulla, mutta kavennusosuma Nella Saukkion toimesta tuli auttamatta liian myöhään, vain kahdeksan sekuntia ennen loppuvihellystä. Näin Dynamo vei koko pistepotin mukanaan Keski-Suomeen lukemin 1–2.
Halikolta parhaana palkittiin kavennusosuman iskenyt Nella Saukkio. Kampuksen Dynamon paras pelaaja oli lukuisia vaarallisia tilanteita Halikon maalille luonut Heidi Malkki.
Kuvat: Aliisa Terävä
14.08.2024 17.12 | Tuomo Tuunainen naisten päävalmentajaksi |
01.04.2024 20.25 | RAPORTTI: Dynamon kausi päättyi puolivälieriin |
28.03.2024 21.40 | ENNAKKO: KaDyn playoff-taisto jatkuu: viikonloppuna ratkeaa välieräpaikan kohtalo Tampereella. |
25.03.2024 20.15 | RAPORTTI: Dynamolle niukka tappio ensimmäisestä puolivälierästä |
21.03.2024 18.34 | ENNAKKO: KaDyn playoff-huuma alkaa: sunnuntaina kohdataan kotipelissä Ilves FS! |
13.03.2024 09.15 | Puolivälierissä vastassa Ilves FS |