19
MAR
17.00
KaDy Edustus naiset, Naisten Futsal-Liiga

KaDy - MuSaFutsal  2 - 1

Jyväskylä, Jyväskylän monitoimitalo

RAPORTTI: KaDy riemukkaaseen voittoon hallitsevista mestareista!

Jyväskylän Ässä-Areenalla nähtiin lauantaina kovaa vääntöä, kun kaksinkertainen suomenmestari MuSaFutsal saapui Porista KaDyn naisten vieraaksi.

Tilastojen valossa MuSaFutsal oli ennakolta vahva suosikki otteluun, sillä edellisistä kohtaamisista KaDyn naiset olivat saaneet vain yhden voittomaalikilpailun kautta napatun voiton. Porilaiset saapuivat Jyväskylään kapealla rosterilla, ja kun KaDyn pelaajistoakin ovat hieman loukkaantumiset vaivanneet, puuttui molemmilta joukkueilta riveistään kovia pelureita. KaDyn pelaajisto on kuitenkin tätä nykyä niin laaja, että jalkeille saatiin täysi ja laadukas pöytäkirjallinen pelaajia.

Ottelu oli alkuvihellyksestä lähtien kamppailua jokaisesta pallosta, ja ensimmäisellä puoliajalla Dynamolla tulikin rikkeet täyteen, mutta 10-metrisiltä kuitenkin vältyttiin. Ensimmäisellä puoliajalla molemmilla joukkueilla oli hyviä maalintekopaikkoja, mutta sekä Siiri Lilja vieraiden maalilla että kotijoukkueen Maria Halla-aho ottivat varmoja torjuntoja.

Ensimmäistä maalia saatiin odottaa toiselle puoliajalle, kun ajassa 22.47 MuSaFutsalin lainapelaaja Helmiina Luoma pääsi hyvän prässin seurauksena pistämään pallon maaliin Maria Halla-ahon sormien ja tolpan kautta. KaDy ei tästä kuitenkaan lannistunut. Eikä kauaakaan jouduttu tasoitusta odottamaan, kun Vilma Terävä liukui takatolpalta taululle numerot 1-1 ajassa 23.57 Hanna-Mari Pietilän syötöstä. MuSaFutsal onnistui rakentamaan useita maalintekopaikkoja, mutta tolppien ja hyvän maalivahtityöskentelyn avustuksella tilanne pysyi tasalukemissa. Peliaika läheni loppuaan, ja vaikutti siltä että jatkoajalle mennään. Sofi Salonen oli kuitenkin eri mieltä, kun vain puolitoista minuuttia ennen peliajan päättymistä Heidi Malkin upeasta esityöstä hän pisti pallon takavasaralla maaliin.

MuSaFutsal reagoi tilanteeseen nopeasti ottamalla lentävän maalivahdin käyttöön pelin viimeiselle minuutille. KaDyn puolustus kuitenkin kesti porilaisten hyökkäykset, ja peli päättyi 2-1 kotijoukkueen hyväksi. MuSaFutsalilta nähtiin hyviä yksilöhaastoja, kuten oletettua. KaDyn naiset onnistuivat joukkuepelissä tänään kuitenkin paremmin ja näin ollen onnistuivat jälleen rikkomaan uuden lasikaton. Ottelun parhaina palkittiin vierasjoukkueesta Anni-Elina Luotonen ja kotijoukkueesta Heidi Malkki.

Upean pelin maalilla pelannut Maria Halla-aho kommentoi peliä näin: ”Tottakai voitto tuntuu hyvältä, mutta pitää pysyä nöyränä ja työnteko jatkuu heti maanantaina.”

Kiitos MuSaFutsalille kovasta vastuksesta! Seuraavan kerran väännetään Ylöjärvellä 26.11 YIlveksen vieraana.

Tilastot

2 - 1

MuSaFutsal
22'MaaliLuoma Helmiina
23'MaaliTerävä Vilma
38'MaaliSalonen Sofi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista
Futsalseura, Jyväskylä, Finland. KaDy pelaa miesten ja naisten Futsal-Liigaa. Miesten Suomen mestaruus 5 kertaa 2017-2023.