Ajankohtaista
Kaikki uutisotsikot >>>
Turhauttava tappio titaanien taistossa Kirjoittanut: Kande,
15.08.10 16:48
VJK - KaDy 2 3-2 (2-0)
VJK: Pajumäki, Kivisalmi, Richards
KaDy2: Laukkanen 2-1, Noronen 3-2
varoitus: Kivisalmi
Viitonen
Viitasaarella 11.8.2010
Kovin kaunista tekstiä ei ole odotettavissa, kun joukkueen kriittisin jäsen raportoi hyvin vaisusta vierasottelusta, joten heikkohermoiset siirtykööt vaikka kauhuelokuvien pariin. Tosin joukkueemme valmentaja tuntui olevan ottelun jälkeen aivan samoilla linjoilla todetessaan pelin hallintamme johtuneen lähinnä vastustajan huonoudesta. Vastustajan vaatimaton taso onkin tosiasia, jonka voi tosin kiistää parilta ratkaisevalta osalta: sen maalintekotehokkuus oli kovaa luokkaa ja siihen liittyen joukkueen vastaiskutaktiikka toimi mainiosti. Pessimistisimmän arvion mukaan VJK teki kolme maalia neljällä laukauksella eli 75 prosentin tehoilla. Vaan eipä ollut oman joukkueemmekaan pelissä montaa vahvaa osa-aluetta. Ensimmäinen osuma syntyi kuin tyhjästä kesken KaDy-painostuksen: ylös nousseen puolustuslinjan takana oli tilaa, johon vastustaja iski suoraviivaisesti 2 vs. 2 - hyökkäyksellä. Tuloksena oli helponnäköinen maali, jota seurasi toinen samanlainen: jälleen nopea, suoraviivainen hyökkäys läpi harvan keskikentän keskustan ja yhtä sekaisin olleen puolustuksen. Surkeuden kruunasi maalivahtia kohti suuntautuneen melko köykäisen tuikkauksen imurointi maaliviivan väärälle puolelle.
Toisen jakson KaDy aloitti eri ryhmityksellä, mikä tiivisti pakkaa jonkin verran. Jakson alkuun tuli ansaittu kavennus, kun Joonas Laukkanen haistoi vastustajan puolustajan huonon palautuksen ja tykitti pallon varmasti maaliin, avaten samalla kauden ja kaikkien aikojen maalitilinsä seurassamme. Ottelun ratkaisu seurasi kuitenkin pian. Vastustaja hyökkäsi ja tällä kertaa vierasjoukkueella oli harvinaisen paljon pujottelukeppejä tai siis miehiä alhaalla ihmettelemässä, kuinka nurmipallosurffailun päätteeksi aivan yksin maalin eteen unohdettu vastustaja sai laittaa pallon pömpeliin. Jonkin verran paitsion näköinen tilanne, mutta tuomari oli eri mieltä. Muuten tuomarina toiminut Vesa Närhi ei kyllä suosinut kotijoukkuetta, se on sanottava totuuden nimissä. KaDyn kavennuksen ja samalla ottelun viimeisen maalin teki vapaapotkusta H-P Noronen. Tarkka sijoitus muurin ohi maalin takaylänurkkaan oli myös HooPeen ensimmäinen osuma Dynamossa.
Harvinaisen laiskavauhtisen ottelun häviämiseen löytyy useita syitä. Ensimmäisen jakson ryhmitys ei oikein toiminut tällä kertaa. Toisaalta alakerrasta ei löytynyt johtajaa, joka olisi laittanut risuaidan ryhtiin, eikä keskikentän pohjalta puolustusintoista pelaajaa. Väinö Ojalan, Jari Laineen ja Manu Pakarisen poissaolo rokotti siis ilkeästi keskiakselia, varsinkin puolustussuuntaan. Palloa pidimme suurimman osan ottelusta, mutta tehottomasti, minkä huomaa jo molempien maalien syntytavoista: kumpaakaan maalia ei tehty syöttökuvion päätteeksi, vaikka palloa saatiin jatkuvasti pelata rauhassa mieheltä toiselle vastustajan luovuttaessa keskikentän suosiolla meille. Kovasta pallonhallintaprosentista huolimatta todella vaarallisia maalipaikkoja saatiin aikaan ihmeellisen vähän, kun palloa liikuteltiin hitaasti ja mielikuvituksettomasti. Keskikentän pelaajien yksipuolisuudesta kertoo lisää se, että suunnilleen ainoan pallottoman taustanousun keskeltä teki laitapelaaja Jukka Aumanen. Syöttö Aumikselle vain jäi taakse, muuten olisikin syntynyt turhan tehokas hyökkäys.
Hyvää ottelussa oli vähän, nurmikentän lisäksi kahden pelaajan maalitilin aukeaminen on yksi harvoista valopilkuista. Toivottavasti maaleille tulee jatkoa nopeasti, sen verran tehotonta hyökkäämisemme on koko kauden ajan ollut. Oli muuten ensimmäinen ottelu tällä kaudella, kun KaDyn kakkosjoukkue teki enemmän kuin yhden maalin! Kärjessä Steve alias Jani Kytöjoki pelasi yritteliäästi. Alakerralla ei ollut paras päivänsä, toisaalta miehistöpula vaikutti kaikista eniten juuri alakerran koostumukseen. Lisäksi keskikentän tuki puolustukselle oli pitkään olematonta, mielenkiinto ja parhaat suoritukset koskivat vain ylöspäin pelaamista, tämän raportin laatija mukaan lukien. Allekirjoittaneen tälle kaudelle harvinainen peli-ilo olisi tosin saattanut tuottaa jopa ratkaisevan oivalluksen lähinnä avaavien syöttöjen muodossa, mutta valitettavasti pallo sattui kulkemaan enimmäkseen aivan eri puolella kenttää parhaat hetket, siis ennen vastustajan kolmatta ja peli-ilon latistanutta osumaa. Joka tapauksessa taistelu jumbosijan välttämiseksi jatkuu ja vaikka ei olekaan kyse elämästä ja kuolemasta (vaan vielä tärkeämmästä asiasta), olisi hyvä jokaisen petrata omaa suoritustaan.
KaDy II:n kokoonpano:
Eetu Hiltunen (mv)
Pasi Räsänen
Lauri Nykänen
Jukka Aumanen
Pekka Kilkki
Heikki-Pekka Noronen (c)
Jarkko Kandelin
Tero-Erik Tuomala
Markku Surakka
Janne Korhonen
Jani Kytöjoki
Joonas Laukkanen |